*

tuomoluoma

Peltomarkettipolitiikan perinnönjako

  • Suurimmat kauppakeskukset pk-seudulla. Jokainen voi itse päätellä, miten asiakasvirrat menevät.
    Suurimmat kauppakeskukset pk-seudulla. Jokainen voi itse päätellä, miten asiakasvirrat menevät.

Minunkin haaveeni on elävä Helsinki: kansainvälisen metropolin tunnelma ja elämää sykkivä keskusta, mutta…

Palataan hieman ajassa taaksepäin. Eletään 1990-luvun puoliväliä. Internet tekee vasta tuloaan, niin kuin EU:n mukana kansainväliset bränditkin. Stockmann, Anttila ja Sokos elävät kultakausiaan. Helsingin ydinkeskustassa on paljon ihmisvilinää, liikkeitä ja tuotetarjontaa. Keskusta on Foorumeineen kaupan sykkivä sydän, sinne tullaan kokemaan ja näkemään. Kehysalueiltakin. Kaupunki on elossa.

Sitten nähtiin osuuskauppalaiskepulainen näky siitä, että kauppakeskukset ovat hyvästä kilpailulle ja talouskasvulle, ja alettiin rakentaa kehysalueille suuria kauppakeskuksia. Ja tietysti Vantaa halusi suuremman kuin Espoo ja Helsinki suuremman kuin Vantaa. Ja taas sama uudelleen. Samaan aikaan, kun pankit vivuttivat rakennusliikkeiden megamarkethankkeita, internet teki asiakkaista globaaleja ja ulkolaiset verkkokaupat hotkaisivat suomalaiset asiakkaat valikoimiensa pauloihin.

Helsingin ydinkeskustan kaupat ja perinteinen kivijalka menettivät rajusti houkuttelevuuttaan. Fredrikinkadun, Korkeavuorenkadun yms. erikoisliikkeet kokivat entistä suurempaa ahdinkoa. Monet ostajat kaikkosivat. Sokos ja Stockmann alkoivat saada entistä pahemmin takkiinsa ja lopulta Anttila meni konkurssiin viime vuonna.

Kaupan alan muutokset olivat poikkeuksellisen rajuja (SYKE), pääkaupunkiseudulle rakennettiin kymmenien ”peltomarkettien” palvelukulttuuri, jossa auton käytöllä on merkittävä rooli. Ja miksipä ihmiset eivät tykkäisi hurauttaa autolla ilmaiseen parkkihalliin ja köpötellä ostosparatiisin ikuiseen kesään kymmenien kauppojen promenaadeille, joissa jokaiselle on jotakin? Sen sijaan, että parkkisakkotuskissaan liukastelisivat ydinkeskustan helmikuisilla kaduilla turistien seassa ihmettelemässä koru- ja kellokauppojen näyteikkunoita.

Halusimme tai emme, niin olemme rakentaneet kauppakeskusten pääkaupunkiseudun, jossa kasvu on painottunut paljon muita Euroopan metropoleja enemmän kehysalueille ja autovyöhykkeille. Minä en olisi halunnut, vaan haluaisin myös vetovoimaisen keskustan.

Kauppojen mukana ovat menneet myös työpaikat. Kauppa ja palvelut ovat pk-seudun suurin työllistäjä ja kauppakeskusten työpaikkamäärän ennustetaan kasvavan paljon kaupunkien pääkeskustojen liikkeitä suuremmaksi. Tämä muutos näkyy merkittävästi alan työpaikkojen sijainnissa. Tutkimusten mukaan keskustojen ulkopuolisten alueiden vähittäiskaupan työpaikkamäärä on yli nelinkertaistunut 20 vuoden aikana. Samaan aikaan, kun ydinkeskustat taantuvat. Tuliko 24h Prisma keskustaan, vai kauppakeskus Kaareen?

Miten saamme keskustan ja sen elinvoiman takaisin?

Kruunuvuorensillan, kävelykeskustan ja kaupunkibulevardien rakentaminen lähtevät juuri siitä visiosta, että ydinkeskustaan pitää saada uutta elämää. Diagnoosi on oikea, mutta lääke väärä.

Miksi minä tulisin Kruunuvuoresta keskustaan ostoksille, kun tarjolla on Redi, Tripla ja Itis? Miksi minä hengailisin helmikuun viimassa tyhjässä kävelykeskustassa, jonka varrella on tarjontaa vain turisteille, kun tarjolla on Sellon kauppakujat kahvibaareineen? Tai miksi minä lähtisin auton käyttöön tottuneena kehysaluelaisena ajamaan kaupunkibulevardin ruuhkassa kohti ydinkeskustaa, kun Jumbo on paljon kätevämmän valinnan päässä?

Ei. Punavihreiden ratkaisut ovat vääriä, kalliita ja ideologisia. Niillä tavoitteena ei ole kehittää kaupunkia tai ratkaista kaupunkilaisten haasteita, vaan ajaa omaa ideologiaa. Ja sen mukaisesti ajaa autoilijat ahdinkoon.

Jos kaupungin liikenne optimoidaan 35-vuotiaan hyväkuntoisen pyöräilevän ydinkeskustassa asuvan toimihenkilön mukaan, niin kuinka monta prosenttia kaupunkilaisista se silloin edustaa? Samaan aikaan kun keskustassa asuu enemmän kuin ikinä aikaisemmin suurien ikäluokkien mökkeileviä eläkeläisiä? Tai saamaan aikaan, kun eteläisen Helsingin satamat vetävät matkustajia ja elinkeinoelämään paremmin kuin koskaan. Citypyörälläkö se kiinalainen turisti sinne Länsisatamaan polkee sitten kun lähin taksitolppa on Espoossa?

Toki se jatkaa vanhaa vasemmiston ylläpitämää perinnettä, olemmehan me saaneet jo tähänkin mennessä autoilijoita vihaavalla politiikalla aikaiseksi Euroopan pienimmillä liikennemäärillä suurimmat ruuhkat. Esimerkiksi autoilijoiden kiusaksi rytmitetyt liikennevalot tuottavat varmaan enemmän ylimääräistä saastetta, kuin mitä olisi säästö 10%:n yksityisautoilun vähenemisessä.

Mutta mitä on se paljon puhuttu yksityisautoilu, se punavihreän ilmestyskirjan peto? Kaivopuiston kartanon tytär lähtee vanhojen elokuvien malliin veturin mittaisella ökyautollaan huvikseen pyörimään pitkin ydinkeskustaa? Vai tavallinen punavuorelainen myyntiedustaja lähtee tapaamaan asiakasta Lohjalle, sitä ennen heittää lapset tarhaan ja sen jälkeen käy hakemassa perheelleen ostokset kauppakeskuksesta?

Monien nykyisten hankkeiden (silta, kävelykeskusta, kaupunkibulevardit) kannattajien luulisi itseään edistyksellisinä ihmisinä pitäessään tietävän tämän päivän maailman säännön numero yksi: sisältö ratkaisee. Teknisillä ratkaisuilla ei ole mitään merkitystä, ellei niihin pysty tuottamaan kunnon sisältöä. Täsmälleen sama juttu on Helsingin keskustassa: ei Kruunuvuorensilta tai kävelykeskusta tuo ihmisvirtaa keskustaan, jos siellä ei ole työpaikkoja ja/tai houkuttelevia palveluita.

Siksi koko tämä punavihreä filosofia menee väärinpäin: ensin pitää investoida siihen, että keskustaan saadaan työpaikkoja sekä palveluita ja sitten vasta siihen, miten sinne päästään. Sinne pääsee jo nyt, jos on motiivi mennä. Tehokkain keino siihen on parantaa keskustan houkuttelevuutta yrittäjien ja sijoittajien silmissä: miksi investoisin ydinkeskustaan? Hyvä saavutettavuus kaikilla liikkumismuodoilla, perusinfra kuten logistiikka ja kevyt sääntely ovat silloin tarvehierarkiassa tärkeimpiä asioita.

Paradoksi tässä on se, että yhteiskunnan suvaitsevaisimpina itseään pitävät ihmiset hyökkäävät rajusti ihan tavallisia ihmisiä ja asioita vastaan. Uhreina ovat peltomarkettipolitiikan perilliset, ihan tavalliset autoa elämässään tarvitsevat ihmiset. Valtaosalle heistä ei autoilu ole minkään luokan nautinto puhumattakaan ideologiasta. On vaan pakko hoitaa asiansa ja läheisensä sekä maksaa verot. Siitä ideologia kaukana. Siksi tällainen ideologinen painostuspolitiikka sapettaa useimpia helsinkiläisiä – eikä syyttä.

Vuosikymmenien autovihan, matalan silhuetin rakennuspolitiikan ja peltomarkettikauden jäljiltä meillä on perintönä niemen kärjessä oleva Helsinki, jonka kehittämisessä on pohjalla aikansa politiikoilla luotuja isoja haasteita.  Ei nyt ainakaan lisätä niitä tekemällä uusia poliittisideologisia, irti arjesta olevia päätöksiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tämä on poliittisideologinen vaihtoehto - löytyykö järkisyitä erimielisyydelle?
http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Löytyykö _oikeasti_ ihminen, joka kehtaa julkisesti tunnustaa uskovansa yksityisautoilijoiden kiusaksi tehtyyn liikennevalorytmitykseen?

[Matti Vanhasta ei lasketa...]

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Lopultakin Helsinki on melkoinen käpykylä. Huonosti suunniteltu ja ruma.

Ei tarvitse mennä kuin Pietariin, niin näkee ihan oikean kaupungin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset