Pöyristymispornolla paremmaksi ihmiseksi?

Some on täynnä loukkaantumisia ja niistä syntyviä virtuaalisia joukkoliikkeitä, joiden kannattajien määrän alla jopa ammattipoliitikot ja yritysjohtajat taipuvat ”kansanliikkeen” toivomiin ratkaisuihin.

Viime aikojen kantopöllögate tai aino-aktivoituu-lentokoneessa olivat hyviä esimerkkejä siitä, että on mahdollisuus saada paljon kannattajia puolelleen, vaikka kukaan ei oikeasti tiedä, onko itse asia edes totta.

Mutta pöhinää tulee. Voi Kallion kahviloissa profiloitua paremmaksi ihmiseksi. Kenties voi päästä jopa parlamenttiin.

Pöyristyminen on 2010-luvun pornoa, jota ihmiset odottavat, kuin Hymy-lehteä 70-luvulla.

Sillä erolla, että nyt voi itsekin kommentoida lehteen "minustakin tuolla missillä on iso perse". Ja se juuri on räjäyttänyt koko kulttuurin.

Somekanavien kautta oman moraalisen ylemmyyden tunteen jakaminen on saanut aivan uudet mittasuhteet tehdä itsestään todellisuutta paremman ja tärkeämmän ihmisen. Kunhan vaan noukkii sopivat loukkaantumisen aiheet ja vouhkaa netissä.

Pöyristymispornolla on moni jopa päässyt politiikan huipulle. Ja tekee kaikkensa pysyäkseen siellä.

Ajan ilmiö on se, että monet pöyristymisaktivistit ovat marxilaisen porvariston sijaan ottaneet sortajaksi valkoisen miehen ja sorretuksi jonkin vähemmistöryhmän.

Ryhmän voi valita itse. Ja sorrettuja riittää. ”Valkoisia miehiä” on melkein 50% kansasta. Ja ihmiset janoavat tarinoita. Pöhinää piisaa.

Some on luonut mahdollisuuden sysätä uhriutumalla vastuun mitä kummallisimmista asioista toisten valittujen ihmisten harteille.

Ihmisten, jotka vain sattuvat olemaan eri mieltä. Tai isossa kuvassa ihmisten, ketkä eivät edes ole mitään mieltä, haluavat vain olla rauhassa.

Ja mediahan käyttää klikkijournalismissaan pöyristymispornoa sumeilematta hyväkseen.

Merkittävistä yhteiskunnallisista tapahtumista kirjoittamisen sijaan, toimittajat kaivavat kansaa pöyristyttäviä asioita ja kertovat jutuissaan, miten paljon joku on taas närkästynyt mistäkin asiasta.

Todelliset yhteiskunnalliset tärkeät teemat jäävät ääripäiden kinastelun varjoon. Oikeasti merkittävistä asioista ei puhuta, kun panokset menevät pöyristymisistä meuhkaamiseen.

Pitkässä juoksussa kuitenkin koko poliittisen järjestelmän tulevaisuuden uskottavuus on kiinni siitä, pystymmekö näkemään demokratian metsän poliittisen pöyristymisen puilta.

Nyt politikkojen täytyy pitää pää kylmänä. Pitkälle tulevaisuuteen kantavia päätöksiä ei pidä tehdä hetken somessa kiehuneiden tunteiden pohjalta.

Ja mitäs sitten tapahtuu, kun tunne muuttuu ja totuus vaihtuu toiseksi totuudeksi?

Jos siis eletään tunteiden, eikä totuuden ohjaamana.

 

tuomoluoma

Olen helsinkiläinen liike-elämän pitkän linjan ammattilainen. Minulla on ollut tilaisuus olla monessa mukana, kohdata elämää ja sen monimuotoisuutta monelta eri kantilta. Eniten minua kiinnostaa ympäröivän maailman muutos: miten pystymme luopumaan vanhoista tavoistamme ja saavutetuista eduistamme, kun joudumme kohtaamaan aivan uudenlaiset olosuhteet elää ja tehdä töitä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu