Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Tue, 05 Sep 2017 10:17:45 +0300 fi Vain yrittäminen ja vapaa kilpailu luovat hyvinvointia http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242373-vain-yrittaminen-ja-vapaa-kilpailu-luovat-hyvinvointia <p>Kun kivikauden kaveri aikanaan ajeli nelikulmaisilla kärrynpyörillä kolisevin akselein villisikojen perässä, hän halusi vain yhtä asiaa: päästä lujempaa.</p> <p>Innovatiivisin veijari keksi ottaa pikkuisen pois neliön kulmista ja huomasi, että vauhti kasvaa. Hän oli kunkku ja pärjäsi parhaiten. Pian kilpailijat keksivät ottaa hieman enemmän. Jotenkin noin syntyi pyörä.</p> <p><strong><em>Pyörä keksittiin kilpailun, ei valtion innovaatio-ohjelman, tuloksena.</em></strong></p> <p>Kaiken sen hyvinvoinnin ja kehityksen, jonka tuloksista tänä päivänä nautimme ja joka erottaa meidät luolamiehistä, motiivina on ollut kilpailu. Ja välineenä yrittäminen.&nbsp;Kehitetään parempaa, koska halutaan saada enemmän kuin muut. </p> <p>Kilpailu on koodattu ihmisiin myös geneettisesti, me haluamme kilpailla ja nautimme siitä. Miksi muuten puolet television ohjelmatarjonnasta on kilpailuja ja urheilua?</p> <p>Kilpailu on ihailtua ja hyväksyttävää muualla, paitsi hyvinvointivaltion elinkeinoelämässä ja hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden tuottamisessa. Aidon kilpailun tukahduttamiseksi olemme kääntäneet tasa-arvonkin käsitteen päälaelleen:</p> <p><strong><em>Nykyisessä tasa-arvokäsitteessä tärkeää ei ole enää se, että kaikki lähtevät samalta viivalta, vaan se että kaikki tulevat yhtä aikaa maaliin.</em></strong></p> <p>Vaikka meidän pitäisi luoda yhteiskunta, jossa menestyminen on ihailun ja haaveilun, eikä kateuden ja närkästyksen kohde.</p> <p>Kaikki analyysit demokraattisesti hyvin menestyneistä kansantalouksista tulevat samaan johtopäätökseen: vapaa kilpailun edellytysten vaaliminen ja tehokas kilpailupolitiikka ovat aivan keskeisessä roolissa yhteiskuntien menestymisessä.</p> <p><strong><em>Silti vapaa kilpailu on Suomessa pelote, jolla uhataan eriarvoisuuden kasvavan, syrjäytymisriskien lisääntyvän ja tuloerojen räjähtävän.</em></strong></p> <p>Niin kuin nyt on nähty sote-keskustelussa.</p> <p>Tosiasiassa vapaa kilpailu on ainoa mekanismi, jonka seurauksena syntyy parempia suoritteita sekä kaikkien elintaso ja sitä kautta hyvinvointi kasvavat. Myöskin niiden, jotka eivät itse pärjää kilpailussa. &nbsp;</p> <p>Kilpailua synnyttävät yrittäjät ja yrittäminen. Mutta nykyisessä hyvinvointivaltiossamme yrittäjien asema on jäänyt korporaatiopolitiikan jäätävään varjoon.</p> <p><strong><em>Ay-liikkeen johdolla yrittäjistä on tehty yhteiskunnan piikoja ja renkejä, joilla ei ole sanavaltaa edes omissa asioissaan.</em></strong></p> <p>Sen sijaan veronmaksusta on tullut hyve ja tulonsiirtojen varassa elämisestä kansalaisoikeus.</p> <p>&rdquo;Raha tulee seinästä, ruoka kaupasta ja sähkö töpselistä&rdquo; on uusi standardi ilman mitään pohdintaa siitä, että jonkun täytyy oikeasti työllään maksaa se kaikki.</p> <p><strong><em>Kansalaiset ovat ulkoistaneet vastuunsa yhteiskunnalle ja vastineeksi yhteiskunta holhoaa ja sääntelee kansalaiset nöyriksi. Täydellinen rakkausavioliitto, mutta tappaa täysin yrittämisen ja kilpailun!</em></strong></p> <p>Samaan aikaan globaali maailma ympärillä menee täysin toiseen suuntaan: digitalisaatio ja avoin kilpailu ovat tehneet siitä paljon aikaisempaa demokraattisemman. Yhä useammilla ihmisillä on enemmän mahdollisuuksia menestyä paremmin kuin koskaan aikaisemmin.</p> <p><strong><em>Siksi yhä useampi ihminen maailmassa yrittää enemmän ja paremmin. T</em></strong><strong><em>uolla jossakin neljä miljardia ihmistä haluaa tehdä meidän työmme halvemmalla ja paremmin.</em></strong></p> <p>Meidän pitää nopeasti herätä vapaan kilpailun, yrittämisen ja oikean tasa-arvon kannustamiseen.</p> <p><strong><em>Meidät pitää vapauttaa tekemään työtä ja ottamaan enemmän vastuuta itsestämme ja lähimmäisistämme.</em></strong></p> <p>Verotuksen kiristäminen, suurempien tulonsiirtojen perään huutaminen, yritystukien vaaliminen, yleissitovuuden hyväksyminen, monopolien puolustaminen, julkisen sektorin koskemattomuus ja siltarumpupolitiikka eivät niitä keinoja, joilla kannustamme kilpailua ja yrittäjyyttä.</p> <p>Valitettavasti ne ovat juuri niitä keinoja, joilla tehdään tänä päivänä politiikkaa ja kalastellaan lisää ääniä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kun kivikauden kaveri aikanaan ajeli nelikulmaisilla kärrynpyörillä kolisevin akselein villisikojen perässä, hän halusi vain yhtä asiaa: päästä lujempaa.

Innovatiivisin veijari keksi ottaa pikkuisen pois neliön kulmista ja huomasi, että vauhti kasvaa. Hän oli kunkku ja pärjäsi parhaiten. Pian kilpailijat keksivät ottaa hieman enemmän. Jotenkin noin syntyi pyörä.

Pyörä keksittiin kilpailun, ei valtion innovaatio-ohjelman, tuloksena.

Kaiken sen hyvinvoinnin ja kehityksen, jonka tuloksista tänä päivänä nautimme ja joka erottaa meidät luolamiehistä, motiivina on ollut kilpailu. Ja välineenä yrittäminen. Kehitetään parempaa, koska halutaan saada enemmän kuin muut.

Kilpailu on koodattu ihmisiin myös geneettisesti, me haluamme kilpailla ja nautimme siitä. Miksi muuten puolet television ohjelmatarjonnasta on kilpailuja ja urheilua?

Kilpailu on ihailtua ja hyväksyttävää muualla, paitsi hyvinvointivaltion elinkeinoelämässä ja hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden tuottamisessa. Aidon kilpailun tukahduttamiseksi olemme kääntäneet tasa-arvonkin käsitteen päälaelleen:

Nykyisessä tasa-arvokäsitteessä tärkeää ei ole enää se, että kaikki lähtevät samalta viivalta, vaan se että kaikki tulevat yhtä aikaa maaliin.

Vaikka meidän pitäisi luoda yhteiskunta, jossa menestyminen on ihailun ja haaveilun, eikä kateuden ja närkästyksen kohde.

Kaikki analyysit demokraattisesti hyvin menestyneistä kansantalouksista tulevat samaan johtopäätökseen: vapaa kilpailun edellytysten vaaliminen ja tehokas kilpailupolitiikka ovat aivan keskeisessä roolissa yhteiskuntien menestymisessä.

Silti vapaa kilpailu on Suomessa pelote, jolla uhataan eriarvoisuuden kasvavan, syrjäytymisriskien lisääntyvän ja tuloerojen räjähtävän.

Niin kuin nyt on nähty sote-keskustelussa.

Tosiasiassa vapaa kilpailu on ainoa mekanismi, jonka seurauksena syntyy parempia suoritteita sekä kaikkien elintaso ja sitä kautta hyvinvointi kasvavat. Myöskin niiden, jotka eivät itse pärjää kilpailussa.  

Kilpailua synnyttävät yrittäjät ja yrittäminen. Mutta nykyisessä hyvinvointivaltiossamme yrittäjien asema on jäänyt korporaatiopolitiikan jäätävään varjoon.

Ay-liikkeen johdolla yrittäjistä on tehty yhteiskunnan piikoja ja renkejä, joilla ei ole sanavaltaa edes omissa asioissaan.

Sen sijaan veronmaksusta on tullut hyve ja tulonsiirtojen varassa elämisestä kansalaisoikeus.

”Raha tulee seinästä, ruoka kaupasta ja sähkö töpselistä” on uusi standardi ilman mitään pohdintaa siitä, että jonkun täytyy oikeasti työllään maksaa se kaikki.

Kansalaiset ovat ulkoistaneet vastuunsa yhteiskunnalle ja vastineeksi yhteiskunta holhoaa ja sääntelee kansalaiset nöyriksi. Täydellinen rakkausavioliitto, mutta tappaa täysin yrittämisen ja kilpailun!

Samaan aikaan globaali maailma ympärillä menee täysin toiseen suuntaan: digitalisaatio ja avoin kilpailu ovat tehneet siitä paljon aikaisempaa demokraattisemman. Yhä useammilla ihmisillä on enemmän mahdollisuuksia menestyä paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Siksi yhä useampi ihminen maailmassa yrittää enemmän ja paremmin. Tuolla jossakin neljä miljardia ihmistä haluaa tehdä meidän työmme halvemmalla ja paremmin.

Meidän pitää nopeasti herätä vapaan kilpailun, yrittämisen ja oikean tasa-arvon kannustamiseen.

Meidät pitää vapauttaa tekemään työtä ja ottamaan enemmän vastuuta itsestämme ja lähimmäisistämme.

Verotuksen kiristäminen, suurempien tulonsiirtojen perään huutaminen, yritystukien vaaliminen, yleissitovuuden hyväksyminen, monopolien puolustaminen, julkisen sektorin koskemattomuus ja siltarumpupolitiikka eivät niitä keinoja, joilla kannustamme kilpailua ja yrittäjyyttä.

Valitettavasti ne ovat juuri niitä keinoja, joilla tehdään tänä päivänä politiikkaa ja kalastellaan lisää ääniä.

]]>
3 http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242373-vain-yrittaminen-ja-vapaa-kilpailu-luovat-hyvinvointia#comments Politiikka Talous Yrittäjyys Tue, 05 Sep 2017 07:17:45 +0000 Tuomo Luoma http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242373-vain-yrittaminen-ja-vapaa-kilpailu-luovat-hyvinvointia
Suomalaisuus olisi edelleen kova kilpailuetu http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237422-suomalaisuus-olisi-edelleen-kova-kilpailuetu <p>Kaikkihan sen tietävät!</p><p>Ei meistä nykyistä menestyvää hyvinvointivaltiota tullut äärettömän kovalla innovatiivisuudella ja maailmanluokan markkinointiosaamisella.</p><p>Meistä tuli me kovalla työllä ja nöyrällä asenteella. Sillä, että me olimme maailman luotettavin ja järjestynein kansa.</p><p>Emmekä me koskaan mitään erikoista tuotteiden laatua tehneet, mutta me teimme minkä lupasimme. Ja se oli ja on maailman parasta laatua.</p><p>Aikansa paavonurmet juoksivat ja hiihtivät tinkimättömällä asenteellaan meidät maailmankartalle. Teimme paljon kokoamme enemmän töitä liennytyksen eteen. Olimme kansaamme suuremmassa roolissa yhtenäisen Euroopan rakentamisessa.</p><p>Jokainen kantoi vastuunsa. Kaveria ei jätetty &ndash; ei edes kaverin kaveria. Patruunat pitivät huolta työntekijöistään ja duunarit yrittivät parhaansa.</p><p>Olimme monissa asioissa asenteemme vuoksi paljon resurssejamme suuremmassa roolissa ja teimme paljon töitä, sen takia meitä arvostettiin. Sillä mentaliteetilla rakennetun yhteiskunnan vuoksi meidät rankattiin ja edelleen rankataan monissa asioissa maailman kärkeen.</p><p>On suuri tragedia, miten vastuullisuutemme ja tinkimätön asenteemme on kahden sukupolven aikana muuttunut kansallisesta vahvuudesta kansalliseksi heikkoudeksi.</p><p>Yritteliäs ja omillaan toimeen tuleva kansa on ulkoistanut vastuunsa yhteiskunnalle. Ja yhteiskunta sääntelee kansan toimintakyvyttömäksi. Täydellinen rakkausavioliitto, joka on halvaannuttanut täysin kehityksen ja kasvun. Ainoa mikä kasvaa, on sääntelijöiden joukko.</p><p>Ja miksi emme enää kunnioita omaa perimäämme, vaan muotia on olla jotain muuta, kuin ihan rehellisesti suomalainen? Miksi emme enää luota vahvuuksiimme, vaan yritämme kilpailla muiden vahvuuksilla?</p><p>Jos teemme uuden teknisen innovaation, niin aasialaiset kopioivat sen viikossa. Jos yritämme olla ruotsalaisia parempia markkinoinnissa, niin todennäköisesti häviämme. Mutta sitä suomalaista asennetta ja luotettavuutta, millä tämä hyvinvointi on rakennettu, muut eivät voi kopioida ikinä.</p><p>Se olisi tässä globaalissa digitaalisessa maailmassa mitä kovin kilpailuetu.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kaikkihan sen tietävät!

Ei meistä nykyistä menestyvää hyvinvointivaltiota tullut äärettömän kovalla innovatiivisuudella ja maailmanluokan markkinointiosaamisella.

Meistä tuli me kovalla työllä ja nöyrällä asenteella. Sillä, että me olimme maailman luotettavin ja järjestynein kansa.

Emmekä me koskaan mitään erikoista tuotteiden laatua tehneet, mutta me teimme minkä lupasimme. Ja se oli ja on maailman parasta laatua.

Aikansa paavonurmet juoksivat ja hiihtivät tinkimättömällä asenteellaan meidät maailmankartalle. Teimme paljon kokoamme enemmän töitä liennytyksen eteen. Olimme kansaamme suuremmassa roolissa yhtenäisen Euroopan rakentamisessa.

Jokainen kantoi vastuunsa. Kaveria ei jätetty – ei edes kaverin kaveria. Patruunat pitivät huolta työntekijöistään ja duunarit yrittivät parhaansa.

Olimme monissa asioissa asenteemme vuoksi paljon resurssejamme suuremmassa roolissa ja teimme paljon töitä, sen takia meitä arvostettiin. Sillä mentaliteetilla rakennetun yhteiskunnan vuoksi meidät rankattiin ja edelleen rankataan monissa asioissa maailman kärkeen.

On suuri tragedia, miten vastuullisuutemme ja tinkimätön asenteemme on kahden sukupolven aikana muuttunut kansallisesta vahvuudesta kansalliseksi heikkoudeksi.

Yritteliäs ja omillaan toimeen tuleva kansa on ulkoistanut vastuunsa yhteiskunnalle. Ja yhteiskunta sääntelee kansan toimintakyvyttömäksi. Täydellinen rakkausavioliitto, joka on halvaannuttanut täysin kehityksen ja kasvun. Ainoa mikä kasvaa, on sääntelijöiden joukko.

Ja miksi emme enää kunnioita omaa perimäämme, vaan muotia on olla jotain muuta, kuin ihan rehellisesti suomalainen? Miksi emme enää luota vahvuuksiimme, vaan yritämme kilpailla muiden vahvuuksilla?

Jos teemme uuden teknisen innovaation, niin aasialaiset kopioivat sen viikossa. Jos yritämme olla ruotsalaisia parempia markkinoinnissa, niin todennäköisesti häviämme. Mutta sitä suomalaista asennetta ja luotettavuutta, millä tämä hyvinvointi on rakennettu, muut eivät voi kopioida ikinä.

Se olisi tässä globaalissa digitaalisessa maailmassa mitä kovin kilpailuetu. 

]]>
22 http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237422-suomalaisuus-olisi-edelleen-kova-kilpailuetu#comments Kotimaa Asenne Johtaminen Politiikka Talous Thu, 25 May 2017 06:52:57 +0000 Tuomo Luoma http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237422-suomalaisuus-olisi-edelleen-kova-kilpailuetu
Brutaalia aritmetiikkaa http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235981-brutaalia-aritmetiikkaa <p>Pohjoismainen aluekehityksen keskus Nordregio julkaisi viime viikolla tiedon, jonka mukaan Suomi on ainoa Pohjoismaa, jonka alueella väkiluku vähenee niin luonnollisen väestönmuutoksen (syntyvyyden) kuin kokonaismuuttoliikkeenkin osalta.</p> <p>Samaan aikaan kun maailmanennätyssuuret ikäluokat eläköityvät ja eläkkeistä on rahastoitu vain vajaa neljännes, työtuloillaan eläkemaksuja maksavat työntekijät vähenevät dramaattisesti.</p> <p>Sen lisäksi sosiaalisten tulonsiirtojen määrät tekevät joka vuosi uusia ennätyksiä. Asumistuki on jo noin kaksi miljardia vuodessa ja uudet sukupolvet ovat syntyneet maailmaan, jossa tuet ovat enemmän kansalaisoikeus, kuin hätäapu - mihin ne aikoinaan tarkoitettiin.</p> <p>Nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei tuo tähän mitään ratkaisua. Suomella on maailman paras brändi houkuttelemaan tänne sosiaalisista tulonsiirroista kiinnostuneita. Sehän on jo nähty. Mutta kun hyvin koulutetut, kansainväliset ja fiksut ihmiset tekevät henkilökohtaisia päätöksiä lähteä elämään ja tekemään töitä johonkin uuteen maahan, he tuskin valitsevat Suomea. Vai valitsisitko itse kylmän ja pimeän maan, jossa sekä verotus että hinnat ovat maailmanennätyskorkeaa tasoa.</p> <p><em>Ja nimenomaan hyvin koulutettuja korkeaa lisäarvoa tuottavia ihmisiä me tarvitsisimme, sellun keittämisessä me emme ole kilpailukykyisiä.</em></p> <p>Olemme pian tilanteessa, jossa yhden työssäkäyvän sivukuluilla elätetään kahta tulonsiirtojen saajaa. 2008-2016 menot ovat kasvaneet 11 mrd ja tulot vain 5 mrd, vaikka verotusta on kiristetty merkittävästi. Maailmanennätyskorkea verotuskaan ei riitä lähellekään kattamaan kasvavaa tarvetta edes nyt. Puhumattakaan sitten, kun suuret ikäluokat oikeasti ovat vain saamapuolella ja maksajana ovat historian pienimmät ikäluokat.</p> <p>Sen sijaan jo nyt korkeat verot ja hinnat ovat halvaannuttaneet yrittäjyyden. Mutta yrittävät ja hyvätuloiset ihmiset eivät nouse barrikadeille. He vähentävät työntekoa, eivät tee riski-investointeja tai muuttavat ulkomaille. He siirtyvät, tekemättä enempää asiasta numeroa, takavasemmalle hyödyntämään globaalin maailman uusia ja parempia mahdollisuuksia. Se on valtava menetys, koska eniten tienaava 10 % maksaa valtion tuloverokertymästä noin 70 %. Kenen verotuloilla sitten maksetaan asumistuet?</p> <p>Suomi oli vielä vuonna 1990 käytännössä täysin velaton maa, joka oli täynnä elämänsä kunnossa olevia veronmaksajia. Se moodi tuntuu jääneen monen päättäjän päähän. Vaikka tilanne on muuttunut dramaattisesti. Hyvinvointivaltio on velkaantunut yli 100 miljardia, mutta se on syömävelkaa. Samaan aikaan infra on rapistunut kymmenien miljardien korjausvelkaan ja valtioyhtiöiden osakkeita on myyty kymmenillä miljardeilla euroilla. Köyhä maa on elänyt jo pitkään kulutusluotolla ja säästöjä polttamalla.</p> <p>Syyllisiä haetaan helposti ulkopuolelta, vika on milloin digitalisaatiossa tai globalisaatiossa ja euroon liittyminen sekä Venäjän kaupan hiipuminen on aiheuttanut sitä ja tätä.</p> <p><em>Ei. Vika on ihan meissä itsessämme: kyvyttömyydessämme sopeutua, muuttaa kurssia ja tehdä vaikeita päätöksiä.</em></p> <p>On pölhöä populismia odottaa kolmatta ihmettä Neuvostoliiton ja Nokian jälkeen. Yllättävä suotuisa kehitys tai tyhjästä ilmestyvää sankari eivät tule korjaamaan tilannetta. On turha odottaa Suomea pelastamaan sankaria, kenellä on Nalle Wahlroosin varat, Stephen Hawkingsin viisaus ja äiti Teresan mieli.</p> <p>Muutos pitää tehdä itse kunkin ihan itse. Mutta sehän siinä onkin juuri se vaikein asia. Ottaa vastuu omasta itsestään.&nbsp;On suuri tragedia miten vastuullisuus on kahden sukupolven aikana muuttunut kansallisesta vahvuudesta kansalliseksi heikkoudeksi.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pohjoismainen aluekehityksen keskus Nordregio julkaisi viime viikolla tiedon, jonka mukaan Suomi on ainoa Pohjoismaa, jonka alueella väkiluku vähenee niin luonnollisen väestönmuutoksen (syntyvyyden) kuin kokonaismuuttoliikkeenkin osalta.

Samaan aikaan kun maailmanennätyssuuret ikäluokat eläköityvät ja eläkkeistä on rahastoitu vain vajaa neljännes, työtuloillaan eläkemaksuja maksavat työntekijät vähenevät dramaattisesti.

Sen lisäksi sosiaalisten tulonsiirtojen määrät tekevät joka vuosi uusia ennätyksiä. Asumistuki on jo noin kaksi miljardia vuodessa ja uudet sukupolvet ovat syntyneet maailmaan, jossa tuet ovat enemmän kansalaisoikeus, kuin hätäapu - mihin ne aikoinaan tarkoitettiin.

Nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei tuo tähän mitään ratkaisua. Suomella on maailman paras brändi houkuttelemaan tänne sosiaalisista tulonsiirroista kiinnostuneita. Sehän on jo nähty. Mutta kun hyvin koulutetut, kansainväliset ja fiksut ihmiset tekevät henkilökohtaisia päätöksiä lähteä elämään ja tekemään töitä johonkin uuteen maahan, he tuskin valitsevat Suomea. Vai valitsisitko itse kylmän ja pimeän maan, jossa sekä verotus että hinnat ovat maailmanennätyskorkeaa tasoa.

Ja nimenomaan hyvin koulutettuja korkeaa lisäarvoa tuottavia ihmisiä me tarvitsisimme, sellun keittämisessä me emme ole kilpailukykyisiä.

Olemme pian tilanteessa, jossa yhden työssäkäyvän sivukuluilla elätetään kahta tulonsiirtojen saajaa. 2008-2016 menot ovat kasvaneet 11 mrd ja tulot vain 5 mrd, vaikka verotusta on kiristetty merkittävästi. Maailmanennätyskorkea verotuskaan ei riitä lähellekään kattamaan kasvavaa tarvetta edes nyt. Puhumattakaan sitten, kun suuret ikäluokat oikeasti ovat vain saamapuolella ja maksajana ovat historian pienimmät ikäluokat.

Sen sijaan jo nyt korkeat verot ja hinnat ovat halvaannuttaneet yrittäjyyden. Mutta yrittävät ja hyvätuloiset ihmiset eivät nouse barrikadeille. He vähentävät työntekoa, eivät tee riski-investointeja tai muuttavat ulkomaille. He siirtyvät, tekemättä enempää asiasta numeroa, takavasemmalle hyödyntämään globaalin maailman uusia ja parempia mahdollisuuksia. Se on valtava menetys, koska eniten tienaava 10 % maksaa valtion tuloverokertymästä noin 70 %. Kenen verotuloilla sitten maksetaan asumistuet?

Suomi oli vielä vuonna 1990 käytännössä täysin velaton maa, joka oli täynnä elämänsä kunnossa olevia veronmaksajia. Se moodi tuntuu jääneen monen päättäjän päähän. Vaikka tilanne on muuttunut dramaattisesti. Hyvinvointivaltio on velkaantunut yli 100 miljardia, mutta se on syömävelkaa. Samaan aikaan infra on rapistunut kymmenien miljardien korjausvelkaan ja valtioyhtiöiden osakkeita on myyty kymmenillä miljardeilla euroilla. Köyhä maa on elänyt jo pitkään kulutusluotolla ja säästöjä polttamalla.

Syyllisiä haetaan helposti ulkopuolelta, vika on milloin digitalisaatiossa tai globalisaatiossa ja euroon liittyminen sekä Venäjän kaupan hiipuminen on aiheuttanut sitä ja tätä.

Ei. Vika on ihan meissä itsessämme: kyvyttömyydessämme sopeutua, muuttaa kurssia ja tehdä vaikeita päätöksiä.

On pölhöä populismia odottaa kolmatta ihmettä Neuvostoliiton ja Nokian jälkeen. Yllättävä suotuisa kehitys tai tyhjästä ilmestyvää sankari eivät tule korjaamaan tilannetta. On turha odottaa Suomea pelastamaan sankaria, kenellä on Nalle Wahlroosin varat, Stephen Hawkingsin viisaus ja äiti Teresan mieli.

Muutos pitää tehdä itse kunkin ihan itse. Mutta sehän siinä onkin juuri se vaikein asia. Ottaa vastuu omasta itsestään. On suuri tragedia miten vastuullisuus on kahden sukupolven aikana muuttunut kansallisesta vahvuudesta kansalliseksi heikkoudeksi.

]]>
20 http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235981-brutaalia-aritmetiikkaa#comments Kotimaa Muutos Politiikka Talous Tulevaisuus Sat, 22 Apr 2017 08:09:02 +0000 Tuomo Luoma http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235981-brutaalia-aritmetiikkaa
Takaisin tervanpolton Impivaaraan? http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235311-takaisin-tervanpolton-impivaaraan <p>Kun kivikauden kolli aikanaan ajeli nelikulmaisilla kärrynpyörillä kolisevin akselein villisikojen perässä, hän halusi vain yhtä asiaa: päästä lujempaa.</p><p>Innovatiivisin luolamies keksi ottaa pikkuisen pois neliön kulmista ja huomasi, että vauhti kasvaa. Hän oli kunkku ja pärjäsi parhaiten. Pian hänen kilpailijansa keksivät ottaa hieman enemmän. Ja kun taas seuraava keksi ottaa vielä enemmän, niin pikkuhiljaa keskinäisen kilpailun tuloksena syntyi pyörä.</p><p><em>Pyörä keksittiin kilpailun, ei valtion innovaatio-ohjelman, tuloksena</em></p><p>Kaiken sen hyvinvoinnin ja kehityksen, jonka tuloksista tänä päivänä nautimme ja joka erottaa meidät luolamiehistä, motiivina on ollut kilpailu. Ja välineenä yrittäminen. Halutaan saada enemmän kuin muut ja kehitetään parempaa. Kilpailu on koodattu ihmisiin myös geneettisesti, me haluamme kilpailla ja nautimme siitä. Miksi muuten puolet television ohjelmatarjonnasta on urheilua ja kilpailuja?</p><p>Kilpailu on ihailtua ja hyväksyttävää joka paikassa muualla, paitsi elinkeinoelämässä. Ja hyvinvointivaltion palveluiden tuottamisessa. Aidon kilpailun tukahduttamiseksi olemme kääntäneet tasa-arvonkin käsitteen päälaelleen: tärkeää ei ole enää se, että kaikki lähtevät samalta viivalta, vaan se, että kaikki tulevat yhtä aikaa maaliin.</p><p><em>Vaikka meidän pitäisi luoda yhteiskunta, jossa menestyminen on ihailun ja haaveilun, eikä kateuden ja närkästyksen kohde.</em></p><p>Pohjoismaisten kilpailuviranomaisten yhteisraportissa &rdquo;A Vision for Competition &ndash; Competition Policy towards 2020&rdquo; korostetaan tehokkaan kilpailupolitiikan ja vapaan kilpailun edellytysten valvonnan merkitystä talouskasvun ja hyvinvoinnin turvaamisessa.</p><p><em>Silti vapaa kilpailu on Suomessa pelote, jolla uhataan eriarvoisuuden kasvavan, syrjäytymisriskien lisääntyvän ja tuloerojen räjähtävän. Niin kuin nyt on nähty sote-keskustelussa.</em></p><p>Tosiasiassa vapaa kilpailu on ainoa mekanismi, jonka seurauksena syntyy parempia suoritteita ja kaikkien elintaso ja sitä kautta hyvinvointi kasvavat. Myöskin niiden, jotka eivät itse pärjää kilpailussa. &nbsp;</p><p>Kilpailua synnyttävät yrittäjät ja yrittäminen. Mutta nykyisessä hyvinvointivaltiossamme yrittäjien asema on jäänyt korporaatiopolitiikan jäätävään varjoon. Ay-liikkeen johdolla yrittäjistä on tehty yhteiskunnan torppareita - piikoja ja renkejä, joilla ei ole sananvaltaa edes omissa asioissaan.</p><p>Sen sijaan veronmaksusta on tullut hyve ja tulonsiirtojen varassa elämisestä kansalaisoikeus. &rdquo;Raha tulee seinästä, ruoka kaupasta ja sähkö töpselistä&rdquo; on uusi standardi ilman mitään pohdintaa siitä, että jonkun täytyy oikeasti työllään maksaa se kaikki.</p><p>Kansalaiset ovat ulkoistaneet vastuunsa yhteiskunnalle ja ovat valmiita maksamaan korkeaa veroa siitä. Vastineeksi yhteiskunta holhoaa ja sääntelee kansalaiset nöyriksi. Täydellinen rakkausavioliitto, mutta tappaa täysin yrittämisen ja kilpailun!</p><p>Globaali maailma ympärillä menee täysin toiseen suuntaan: digitalisaatio ja avoin kilpailu ovat tehneet siitä paljon aikaisempaa demokraattisemman, yhä useammilla ihmisillä on enemmän mahdollisuuksia menestyä kuin koskaan aikaisemmin.</p><p>Siksi yhä useampi ihminen maailmassa yrittää enemmän ja paremmin. Tuolla jossakin neljä miljardia ihmistä haluaa tehdä meidän työmme halvemmalla ja paremmin.</p><p><em>Paradoksaalista, mutta tässäkin markkinataloudella on saavutettu se, mitä Suomi sosiaalidemokratialla tavoittelee &ndash; huonolla menestyksellä.</em></p><p>Meidän pitää nopeasti herätä vapaan kilpailun, yrittämisen ja oikean tasa-arvon kannustamiseen. Muuten taannumme takaisin tervanpolton ja oravanmetsästyksen impivaaralaiseen aikaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kun kivikauden kolli aikanaan ajeli nelikulmaisilla kärrynpyörillä kolisevin akselein villisikojen perässä, hän halusi vain yhtä asiaa: päästä lujempaa.

Innovatiivisin luolamies keksi ottaa pikkuisen pois neliön kulmista ja huomasi, että vauhti kasvaa. Hän oli kunkku ja pärjäsi parhaiten. Pian hänen kilpailijansa keksivät ottaa hieman enemmän. Ja kun taas seuraava keksi ottaa vielä enemmän, niin pikkuhiljaa keskinäisen kilpailun tuloksena syntyi pyörä.

Pyörä keksittiin kilpailun, ei valtion innovaatio-ohjelman, tuloksena

Kaiken sen hyvinvoinnin ja kehityksen, jonka tuloksista tänä päivänä nautimme ja joka erottaa meidät luolamiehistä, motiivina on ollut kilpailu. Ja välineenä yrittäminen. Halutaan saada enemmän kuin muut ja kehitetään parempaa. Kilpailu on koodattu ihmisiin myös geneettisesti, me haluamme kilpailla ja nautimme siitä. Miksi muuten puolet television ohjelmatarjonnasta on urheilua ja kilpailuja?

Kilpailu on ihailtua ja hyväksyttävää joka paikassa muualla, paitsi elinkeinoelämässä. Ja hyvinvointivaltion palveluiden tuottamisessa. Aidon kilpailun tukahduttamiseksi olemme kääntäneet tasa-arvonkin käsitteen päälaelleen: tärkeää ei ole enää se, että kaikki lähtevät samalta viivalta, vaan se, että kaikki tulevat yhtä aikaa maaliin.

Vaikka meidän pitäisi luoda yhteiskunta, jossa menestyminen on ihailun ja haaveilun, eikä kateuden ja närkästyksen kohde.

Pohjoismaisten kilpailuviranomaisten yhteisraportissa ”A Vision for Competition – Competition Policy towards 2020” korostetaan tehokkaan kilpailupolitiikan ja vapaan kilpailun edellytysten valvonnan merkitystä talouskasvun ja hyvinvoinnin turvaamisessa.

Silti vapaa kilpailu on Suomessa pelote, jolla uhataan eriarvoisuuden kasvavan, syrjäytymisriskien lisääntyvän ja tuloerojen räjähtävän. Niin kuin nyt on nähty sote-keskustelussa.

Tosiasiassa vapaa kilpailu on ainoa mekanismi, jonka seurauksena syntyy parempia suoritteita ja kaikkien elintaso ja sitä kautta hyvinvointi kasvavat. Myöskin niiden, jotka eivät itse pärjää kilpailussa.  

Kilpailua synnyttävät yrittäjät ja yrittäminen. Mutta nykyisessä hyvinvointivaltiossamme yrittäjien asema on jäänyt korporaatiopolitiikan jäätävään varjoon. Ay-liikkeen johdolla yrittäjistä on tehty yhteiskunnan torppareita - piikoja ja renkejä, joilla ei ole sananvaltaa edes omissa asioissaan.

Sen sijaan veronmaksusta on tullut hyve ja tulonsiirtojen varassa elämisestä kansalaisoikeus. ”Raha tulee seinästä, ruoka kaupasta ja sähkö töpselistä” on uusi standardi ilman mitään pohdintaa siitä, että jonkun täytyy oikeasti työllään maksaa se kaikki.

Kansalaiset ovat ulkoistaneet vastuunsa yhteiskunnalle ja ovat valmiita maksamaan korkeaa veroa siitä. Vastineeksi yhteiskunta holhoaa ja sääntelee kansalaiset nöyriksi. Täydellinen rakkausavioliitto, mutta tappaa täysin yrittämisen ja kilpailun!

Globaali maailma ympärillä menee täysin toiseen suuntaan: digitalisaatio ja avoin kilpailu ovat tehneet siitä paljon aikaisempaa demokraattisemman, yhä useammilla ihmisillä on enemmän mahdollisuuksia menestyä kuin koskaan aikaisemmin.

Siksi yhä useampi ihminen maailmassa yrittää enemmän ja paremmin. Tuolla jossakin neljä miljardia ihmistä haluaa tehdä meidän työmme halvemmalla ja paremmin.

Paradoksaalista, mutta tässäkin markkinataloudella on saavutettu se, mitä Suomi sosiaalidemokratialla tavoittelee – huonolla menestyksellä.

Meidän pitää nopeasti herätä vapaan kilpailun, yrittämisen ja oikean tasa-arvon kannustamiseen. Muuten taannumme takaisin tervanpolton ja oravanmetsästyksen impivaaralaiseen aikaan.

]]>
0 http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235311-takaisin-tervanpolton-impivaaraan#comments kilpailu Kuntavaalit Politiikka Talous Yrittäjyys Sat, 08 Apr 2017 06:09:10 +0000 Tuomo Luoma http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235311-takaisin-tervanpolton-impivaaraan
Peltomarkettipolitiikan perinnönjako http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234881-peltomarkettipolitiikan-perinnonjako <p>Minunkin haaveeni on elävä Helsinki: kansainvälisen metropolin tunnelma ja elämää sykkivä keskusta, mutta&hellip;</p><p>Palataan hieman ajassa taaksepäin. Eletään 1990-luvun puoliväliä. Internet tekee vasta tuloaan, niin kuin EU:n mukana kansainväliset bränditkin. Stockmann, Anttila ja Sokos elävät kultakausiaan. Helsingin ydinkeskustassa on paljon ihmisvilinää, liikkeitä ja tuotetarjontaa. Keskusta on Foorumeineen kaupan sykkivä sydän, sinne tullaan kokemaan ja näkemään. Kehysalueiltakin. Kaupunki on elossa.</p><p>Sitten nähtiin osuuskauppalaiskepulainen näky siitä, että kauppakeskukset ovat hyvästä kilpailulle ja talouskasvulle, ja alettiin rakentaa kehysalueille suuria kauppakeskuksia. Ja tietysti Vantaa halusi suuremman kuin Espoo ja Helsinki suuremman kuin Vantaa. Ja taas sama uudelleen. Samaan aikaan, kun pankit vivuttivat rakennusliikkeiden megamarkethankkeita, internet teki asiakkaista globaaleja ja ulkolaiset verkkokaupat hotkaisivat suomalaiset asiakkaat valikoimiensa pauloihin.</p><p>Helsingin ydinkeskustan kaupat ja perinteinen kivijalka menettivät rajusti houkuttelevuuttaan. Fredrikinkadun, Korkeavuorenkadun yms. erikoisliikkeet kokivat entistä suurempaa ahdinkoa. Monet ostajat kaikkosivat. Sokos ja Stockmann alkoivat saada entistä pahemmin takkiinsa ja lopulta Anttila meni konkurssiin viime vuonna.</p><p>Kaupan alan muutokset olivat poikkeuksellisen rajuja (SYKE), pääkaupunkiseudulle rakennettiin kymmenien &rdquo;peltomarkettien&rdquo; palvelukulttuuri, jossa auton käytöllä on merkittävä rooli. Ja miksipä ihmiset eivät tykkäisi hurauttaa autolla ilmaiseen parkkihalliin ja köpötellä ostosparatiisin ikuiseen kesään kymmenien kauppojen promenaadeille, joissa jokaiselle on jotakin? Sen sijaan, että parkkisakkotuskissaan liukastelisivat ydinkeskustan helmikuisilla kaduilla turistien seassa ihmettelemässä koru- ja kellokauppojen näyteikkunoita.</p><p>Halusimme tai emme, niin olemme rakentaneet kauppakeskusten pääkaupunkiseudun, jossa kasvu on painottunut paljon muita Euroopan metropoleja enemmän kehysalueille ja autovyöhykkeille. Minä en olisi halunnut, vaan haluaisin myös vetovoimaisen keskustan.</p><p>Kauppojen mukana ovat menneet myös työpaikat. Kauppa ja palvelut ovat pk-seudun suurin työllistäjä ja kauppakeskusten työpaikkamäärän ennustetaan kasvavan paljon kaupunkien pääkeskustojen liikkeitä suuremmaksi. Tämä muutos näkyy merkittävästi alan työpaikkojen sijainnissa. Tutkimusten mukaan keskustojen ulkopuolisten alueiden vähittäiskaupan työpaikkamäärä on yli nelinkertaistunut 20 vuoden aikana. Samaan aikaan, kun ydinkeskustat taantuvat. Tuliko 24h Prisma keskustaan, vai kauppakeskus Kaareen?</p><p>Miten saamme keskustan ja sen elinvoiman takaisin?</p><p>Kruunuvuorensillan, kävelykeskustan ja kaupunkibulevardien rakentaminen lähtevät juuri siitä visiosta, että ydinkeskustaan pitää saada uutta elämää. Diagnoosi on oikea, mutta lääke väärä.</p><p>Miksi minä tulisin Kruunuvuoresta keskustaan ostoksille, kun tarjolla on Redi, Tripla ja Itis? Miksi minä hengailisin helmikuun viimassa tyhjässä kävelykeskustassa, jonka varrella on tarjontaa vain turisteille, kun tarjolla on Sellon kauppakujat kahvibaareineen? Tai miksi minä lähtisin auton käyttöön tottuneena kehysaluelaisena ajamaan kaupunkibulevardin ruuhkassa kohti ydinkeskustaa, kun Jumbo on paljon kätevämmän valinnan päässä?</p><p>Ei. Punavihreiden ratkaisut ovat vääriä, kalliita ja ideologisia. Niillä tavoitteena ei ole kehittää kaupunkia tai ratkaista kaupunkilaisten haasteita, vaan ajaa omaa ideologiaa. Ja sen mukaisesti ajaa autoilijat ahdinkoon.</p><p>Jos kaupungin liikenne optimoidaan 35-vuotiaan hyväkuntoisen pyöräilevän ydinkeskustassa asuvan toimihenkilön mukaan, niin kuinka monta prosenttia kaupunkilaisista se silloin edustaa? Samaan aikaan kun keskustassa asuu enemmän kuin ikinä aikaisemmin suurien ikäluokkien mökkeileviä eläkeläisiä? Tai saamaan aikaan, kun eteläisen Helsingin satamat vetävät matkustajia ja elinkeinoelämään paremmin kuin koskaan. Citypyörälläkö se kiinalainen turisti sinne Länsisatamaan polkee sitten kun lähin taksitolppa on Espoossa?</p><p>Toki se jatkaa vanhaa vasemmiston ylläpitämää perinnettä, olemmehan me saaneet jo tähänkin mennessä autoilijoita vihaavalla politiikalla aikaiseksi Euroopan pienimmillä liikennemäärillä suurimmat ruuhkat. Esimerkiksi autoilijoiden kiusaksi rytmitetyt liikennevalot tuottavat varmaan enemmän ylimääräistä saastetta, kuin mitä olisi säästö 10%:n yksityisautoilun vähenemisessä.</p><p>Mutta mitä on se paljon puhuttu yksityisautoilu, se punavihreän ilmestyskirjan peto? Kaivopuiston kartanon tytär lähtee vanhojen elokuvien malliin veturin mittaisella ökyautollaan huvikseen pyörimään pitkin ydinkeskustaa? Vai tavallinen punavuorelainen myyntiedustaja lähtee tapaamaan asiakasta Lohjalle, sitä ennen heittää lapset tarhaan ja sen jälkeen käy hakemassa perheelleen ostokset kauppakeskuksesta?</p><p>Monien nykyisten hankkeiden (silta, kävelykeskusta, kaupunkibulevardit) kannattajien luulisi itseään edistyksellisinä ihmisinä pitäessään tietävän tämän päivän maailman säännön numero yksi: sisältö ratkaisee. Teknisillä ratkaisuilla ei ole mitään merkitystä, ellei niihin pysty tuottamaan kunnon sisältöä. Täsmälleen sama juttu on Helsingin keskustassa: ei Kruunuvuorensilta tai kävelykeskusta tuo ihmisvirtaa keskustaan, jos siellä ei ole työpaikkoja ja/tai houkuttelevia palveluita.</p><p>Siksi koko tämä punavihreä filosofia menee väärinpäin: ensin pitää investoida siihen, että keskustaan saadaan työpaikkoja sekä palveluita ja sitten vasta siihen, miten sinne päästään. Sinne pääsee jo nyt, jos on motiivi mennä. Tehokkain keino siihen on parantaa keskustan houkuttelevuutta yrittäjien ja sijoittajien silmissä: miksi investoisin ydinkeskustaan? Hyvä saavutettavuus kaikilla liikkumismuodoilla, perusinfra kuten logistiikka ja kevyt sääntely ovat silloin tarvehierarkiassa tärkeimpiä asioita.</p><p>Paradoksi tässä on se, että yhteiskunnan suvaitsevaisimpina itseään pitävät ihmiset hyökkäävät rajusti ihan tavallisia ihmisiä ja asioita vastaan. Uhreina ovat peltomarkettipolitiikan perilliset, ihan tavalliset autoa elämässään tarvitsevat ihmiset. Valtaosalle heistä ei autoilu ole minkään luokan nautinto puhumattakaan ideologiasta. On vaan pakko hoitaa asiansa ja läheisensä sekä maksaa verot. Siitä ideologia kaukana. Siksi tällainen ideologinen painostuspolitiikka sapettaa useimpia helsinkiläisiä &ndash; eikä syyttä.</p><p>Vuosikymmenien autovihan, matalan silhuetin rakennuspolitiikan ja peltomarkettikauden jäljiltä meillä on perintönä niemen kärjessä oleva Helsinki, jonka kehittämisessä on pohjalla aikansa politiikoilla luotuja isoja haasteita.&nbsp; Ei nyt ainakaan lisätä niitä tekemällä uusia poliittisideologisia, irti arjesta olevia päätöksiä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Minunkin haaveeni on elävä Helsinki: kansainvälisen metropolin tunnelma ja elämää sykkivä keskusta, mutta…

Palataan hieman ajassa taaksepäin. Eletään 1990-luvun puoliväliä. Internet tekee vasta tuloaan, niin kuin EU:n mukana kansainväliset bränditkin. Stockmann, Anttila ja Sokos elävät kultakausiaan. Helsingin ydinkeskustassa on paljon ihmisvilinää, liikkeitä ja tuotetarjontaa. Keskusta on Foorumeineen kaupan sykkivä sydän, sinne tullaan kokemaan ja näkemään. Kehysalueiltakin. Kaupunki on elossa.

Sitten nähtiin osuuskauppalaiskepulainen näky siitä, että kauppakeskukset ovat hyvästä kilpailulle ja talouskasvulle, ja alettiin rakentaa kehysalueille suuria kauppakeskuksia. Ja tietysti Vantaa halusi suuremman kuin Espoo ja Helsinki suuremman kuin Vantaa. Ja taas sama uudelleen. Samaan aikaan, kun pankit vivuttivat rakennusliikkeiden megamarkethankkeita, internet teki asiakkaista globaaleja ja ulkolaiset verkkokaupat hotkaisivat suomalaiset asiakkaat valikoimiensa pauloihin.

Helsingin ydinkeskustan kaupat ja perinteinen kivijalka menettivät rajusti houkuttelevuuttaan. Fredrikinkadun, Korkeavuorenkadun yms. erikoisliikkeet kokivat entistä suurempaa ahdinkoa. Monet ostajat kaikkosivat. Sokos ja Stockmann alkoivat saada entistä pahemmin takkiinsa ja lopulta Anttila meni konkurssiin viime vuonna.

Kaupan alan muutokset olivat poikkeuksellisen rajuja (SYKE), pääkaupunkiseudulle rakennettiin kymmenien ”peltomarkettien” palvelukulttuuri, jossa auton käytöllä on merkittävä rooli. Ja miksipä ihmiset eivät tykkäisi hurauttaa autolla ilmaiseen parkkihalliin ja köpötellä ostosparatiisin ikuiseen kesään kymmenien kauppojen promenaadeille, joissa jokaiselle on jotakin? Sen sijaan, että parkkisakkotuskissaan liukastelisivat ydinkeskustan helmikuisilla kaduilla turistien seassa ihmettelemässä koru- ja kellokauppojen näyteikkunoita.

Halusimme tai emme, niin olemme rakentaneet kauppakeskusten pääkaupunkiseudun, jossa kasvu on painottunut paljon muita Euroopan metropoleja enemmän kehysalueille ja autovyöhykkeille. Minä en olisi halunnut, vaan haluaisin myös vetovoimaisen keskustan.

Kauppojen mukana ovat menneet myös työpaikat. Kauppa ja palvelut ovat pk-seudun suurin työllistäjä ja kauppakeskusten työpaikkamäärän ennustetaan kasvavan paljon kaupunkien pääkeskustojen liikkeitä suuremmaksi. Tämä muutos näkyy merkittävästi alan työpaikkojen sijainnissa. Tutkimusten mukaan keskustojen ulkopuolisten alueiden vähittäiskaupan työpaikkamäärä on yli nelinkertaistunut 20 vuoden aikana. Samaan aikaan, kun ydinkeskustat taantuvat. Tuliko 24h Prisma keskustaan, vai kauppakeskus Kaareen?

Miten saamme keskustan ja sen elinvoiman takaisin?

Kruunuvuorensillan, kävelykeskustan ja kaupunkibulevardien rakentaminen lähtevät juuri siitä visiosta, että ydinkeskustaan pitää saada uutta elämää. Diagnoosi on oikea, mutta lääke väärä.

Miksi minä tulisin Kruunuvuoresta keskustaan ostoksille, kun tarjolla on Redi, Tripla ja Itis? Miksi minä hengailisin helmikuun viimassa tyhjässä kävelykeskustassa, jonka varrella on tarjontaa vain turisteille, kun tarjolla on Sellon kauppakujat kahvibaareineen? Tai miksi minä lähtisin auton käyttöön tottuneena kehysaluelaisena ajamaan kaupunkibulevardin ruuhkassa kohti ydinkeskustaa, kun Jumbo on paljon kätevämmän valinnan päässä?

Ei. Punavihreiden ratkaisut ovat vääriä, kalliita ja ideologisia. Niillä tavoitteena ei ole kehittää kaupunkia tai ratkaista kaupunkilaisten haasteita, vaan ajaa omaa ideologiaa. Ja sen mukaisesti ajaa autoilijat ahdinkoon.

Jos kaupungin liikenne optimoidaan 35-vuotiaan hyväkuntoisen pyöräilevän ydinkeskustassa asuvan toimihenkilön mukaan, niin kuinka monta prosenttia kaupunkilaisista se silloin edustaa? Samaan aikaan kun keskustassa asuu enemmän kuin ikinä aikaisemmin suurien ikäluokkien mökkeileviä eläkeläisiä? Tai saamaan aikaan, kun eteläisen Helsingin satamat vetävät matkustajia ja elinkeinoelämään paremmin kuin koskaan. Citypyörälläkö se kiinalainen turisti sinne Länsisatamaan polkee sitten kun lähin taksitolppa on Espoossa?

Toki se jatkaa vanhaa vasemmiston ylläpitämää perinnettä, olemmehan me saaneet jo tähänkin mennessä autoilijoita vihaavalla politiikalla aikaiseksi Euroopan pienimmillä liikennemäärillä suurimmat ruuhkat. Esimerkiksi autoilijoiden kiusaksi rytmitetyt liikennevalot tuottavat varmaan enemmän ylimääräistä saastetta, kuin mitä olisi säästö 10%:n yksityisautoilun vähenemisessä.

Mutta mitä on se paljon puhuttu yksityisautoilu, se punavihreän ilmestyskirjan peto? Kaivopuiston kartanon tytär lähtee vanhojen elokuvien malliin veturin mittaisella ökyautollaan huvikseen pyörimään pitkin ydinkeskustaa? Vai tavallinen punavuorelainen myyntiedustaja lähtee tapaamaan asiakasta Lohjalle, sitä ennen heittää lapset tarhaan ja sen jälkeen käy hakemassa perheelleen ostokset kauppakeskuksesta?

Monien nykyisten hankkeiden (silta, kävelykeskusta, kaupunkibulevardit) kannattajien luulisi itseään edistyksellisinä ihmisinä pitäessään tietävän tämän päivän maailman säännön numero yksi: sisältö ratkaisee. Teknisillä ratkaisuilla ei ole mitään merkitystä, ellei niihin pysty tuottamaan kunnon sisältöä. Täsmälleen sama juttu on Helsingin keskustassa: ei Kruunuvuorensilta tai kävelykeskusta tuo ihmisvirtaa keskustaan, jos siellä ei ole työpaikkoja ja/tai houkuttelevia palveluita.

Siksi koko tämä punavihreä filosofia menee väärinpäin: ensin pitää investoida siihen, että keskustaan saadaan työpaikkoja sekä palveluita ja sitten vasta siihen, miten sinne päästään. Sinne pääsee jo nyt, jos on motiivi mennä. Tehokkain keino siihen on parantaa keskustan houkuttelevuutta yrittäjien ja sijoittajien silmissä: miksi investoisin ydinkeskustaan? Hyvä saavutettavuus kaikilla liikkumismuodoilla, perusinfra kuten logistiikka ja kevyt sääntely ovat silloin tarvehierarkiassa tärkeimpiä asioita.

Paradoksi tässä on se, että yhteiskunnan suvaitsevaisimpina itseään pitävät ihmiset hyökkäävät rajusti ihan tavallisia ihmisiä ja asioita vastaan. Uhreina ovat peltomarkettipolitiikan perilliset, ihan tavalliset autoa elämässään tarvitsevat ihmiset. Valtaosalle heistä ei autoilu ole minkään luokan nautinto puhumattakaan ideologiasta. On vaan pakko hoitaa asiansa ja läheisensä sekä maksaa verot. Siitä ideologia kaukana. Siksi tällainen ideologinen painostuspolitiikka sapettaa useimpia helsinkiläisiä – eikä syyttä.

Vuosikymmenien autovihan, matalan silhuetin rakennuspolitiikan ja peltomarkettikauden jäljiltä meillä on perintönä niemen kärjessä oleva Helsinki, jonka kehittämisessä on pohjalla aikansa politiikoilla luotuja isoja haasteita.  Ei nyt ainakaan lisätä niitä tekemällä uusia poliittisideologisia, irti arjesta olevia päätöksiä.

]]>
4 http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234881-peltomarkettipolitiikan-perinnonjako#comments Helsinki Kuntavaalit Politiikka Yleiskaava Mon, 03 Apr 2017 08:57:22 +0000 Tuomo Luoma http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234881-peltomarkettipolitiikan-perinnonjako
Miksi Suomi ei digitalisoidu? http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233912-miksi-suomi-ei-digitalisoidu <p>Digitalisoitumisesta on jo nyt tullut monen yrityksen pahin painajainen, vaikka elämme vasta muutoksen alkua. Gartner ennustaa, että jo tänä vuonna 20% kaikista markkinajohtajista menettää ykköstilansa yrityksille, jotka on perustettu vuoden 2000 jälkeen.</p><p>Suomessa käytännössä kaikki uudet työpaikat syntyvät pieniin ja uudenlaisiin yrityksiin. Tästä huolimatta moni vakiintunut yritys epäröi edelleen lähtötelineissä pitäisikö panostaa digitalisoitumiseen vai ei?</p><p>Digitaalisessa kilpajuoksussa vakiintuneilla yrityksillä olisi etuja, jotka tulokkailta puuttuvat: pääoma, resurssit, suhteet ja toimialatieto. Mutta asenne ja rohkeus puuttuvat. Tämä juuri jättää oven auki uusille haastajille.</p><p>Perinteisten yritysten pitää ymmärtää, että pahin kilpailija ei ole enää naapurin Kolehmainen, vaan kovimmat haastajat tulevat useimmiten oman toimialan ulkopuolelta. Asiakaslähtöisiä pilvipalveluita kehittävien uusien ketterien softafirmojen tuntuu olevan paljon helpompaa omaksua perinteisen fyysisen maailman haasteet kuin päinvastoin.</p><p>Miksi sitten monet vakiintuneet yritykset reagoivat digitalisoitumiseen niin hitaasti? Miksi ne haluavat pitää kiinni vanhentuneista teknologioista, tuotteista ja palveluista, kun ympärillä digitalisoitumisen mahdollisuudet omaksuneet (usein uudet) toimijat hurmaavat asiakkaat uusilla innovaatioillaan?</p><p><strong>OHESSA 10 SYYTÄ:</strong></p><p><strong>1) Ylimielinen asenne</strong></p><p>Startuppeja ei pidetä potentiaalisena uhkana, koska ne eivät ole vielä saaneet aikaan mitään konkreettisia tuloksia yrityksen toimialalla. Kilpailijoina pidetään vaan samoilla pelisäännöillä ja mittareilla toimivia yrityksiä.</p><p><strong>2) Ennustaminen peräpeiliin katsomalla</strong></p><p>Uudet uhkat eivät löydy kuukausia vanhoja asioita kertovista perinteisistä talouden raporteista, eikä niitä noteerata vakiintuneiden tutkimusfirmojen kilpailijaraporteissa. Ainoa tapa löytää potentiaalit uhat on tiivis ja jatkuva asiakasdialogi sekä siihen linkittyvä syvä teknologisten mahdollisuuksien tunteminen.</p><p>Kun perinteisissä mittareissa alkaa näkyä startup -kilpailijan vaikutus, niin silloin on liian myöhäistä reagoida.</p><p><strong>3) Menneeseen nojaava kompromissikulttuuri</strong></p><p>Johtoryhmät hakevat menneeseen nojaavaa konsensusta ja kompromisseja sekä yrittävät neutralisoida uusia ideoita suuremmalla innolla, kuin mitä ovat valmiina pienimpäänkään muutokseen.</p><p><strong>4) Liian hidas päätöksenteko</strong></p><p>Kiihtyvä teknologinen kehitys, yhä isommat määrät informaatiota ja muuttuvan toimintaympäristön mukanaan tuomat lisääntyneet riskit ovat entisestään hidastaneet johtoryhmien kykyä tehdä päätöksiä.</p><p><strong>5) Itsetyytyväisyys olemassa oleviin liiketoimintamalleihin</strong></p><p>Monet yritykset eivät osaa kuvitella uutta todellisuutta, jossa vanhat liiketoimintamallit eivät enää ole kilpailukykyisiä, joten ne eivät edes tunnista tarvetta muuttua. Mutta uudet liiketoimintamallit eivät välitä historiasta tai perinteistä.</p><p><strong>6) Nykyisen liiketoiminnan kannibalisoimisen pelko</strong></p><p>Vaatii todella vaikeita päätöksiä ja kovaa johtamista lähteä kannibalisoimaan liiketoimintaa, jolla on rakennettu yrityksen tähänastinen menestys. Mutta jos sitä ei tee itse, niin tulee joku muu ja tekee sen.</p><p><strong>7) Kannattavuuden romahtamisen pelko</strong></p><p>Monilla uusilla digitaalisuuteen perustuvilla liiketoimintamalleilla on pienemmät marginaalit kuin perinteisissä bisneksissä. Lisäksi digibisneksessä investoinnit pitää tehdä paljon etupainotteisemmin ja aggressiivisemmin kuin perinteisessä suunnitelmataloudessa. Tämä asettaa taloudellisten riskien ottamiselle aivan erilaisia haasteita, kuin mihin perinteiset kvartaalikapitalismissa eläneet yritykset ovat tottuneet.</p><p><strong>8) Perinteinen siilo-organisaatio ei skaalaudu asiakaskokemuksen johtamiseen</strong></p><p>Perinteisiä organisaatioita johdetaan tiukoilla toimenkuvilla ja siiloissa, joissa päätöksenteko on hierarkista ja joissa jokainen vastaa vain omasta tontistaan. Digitaalinen asiakas sen sijaan näkee yrityksen yhtenä kokonaisuutena poikki koko organisaation välittämättä siitä, kuka ja missä tekee mitäkin, kunhan asiat hoituvat. Uusia digitaalisia liiketoimintamalleja ei pysty istuttamaan vanhoihin organisaatio- ja johtamismalleihin.</p><p><strong>9) Jos ideoita ei keksi itse, niin niitä pitäisi ostaa</strong></p><p>Toisin kuin Yhdysvalloissa ja Kiinassa, Pohjoismaissa ei yksikään startup ole tehnyt exittiä niin, että suuri pohjoismainen yritys olisi ostanut sen. Google &amp; kumppanit ostavat päivittäin kymmeniä uusia yrityksiä. Jos ideoita ei keksi itse, niin silloin niitä pitää ostaa.</p><p><strong>10) Teknologiauskovaisuus</strong></p><p>Yrityksien johdossa on edelleen hyvin syvällä usko siitä, että transformaatioprosessi on teknologiaratkaisuja ja järjestelmähankintoja. Todellisuudessa se on muutosjohtamisprojekti, jossa suurimmassa roolissa on yrityskulttuurin muutos.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Digitalisoitumisesta on jo nyt tullut monen yrityksen pahin painajainen, vaikka elämme vasta muutoksen alkua. Gartner ennustaa, että jo tänä vuonna 20% kaikista markkinajohtajista menettää ykköstilansa yrityksille, jotka on perustettu vuoden 2000 jälkeen.

Suomessa käytännössä kaikki uudet työpaikat syntyvät pieniin ja uudenlaisiin yrityksiin. Tästä huolimatta moni vakiintunut yritys epäröi edelleen lähtötelineissä pitäisikö panostaa digitalisoitumiseen vai ei?

Digitaalisessa kilpajuoksussa vakiintuneilla yrityksillä olisi etuja, jotka tulokkailta puuttuvat: pääoma, resurssit, suhteet ja toimialatieto. Mutta asenne ja rohkeus puuttuvat. Tämä juuri jättää oven auki uusille haastajille.

Perinteisten yritysten pitää ymmärtää, että pahin kilpailija ei ole enää naapurin Kolehmainen, vaan kovimmat haastajat tulevat useimmiten oman toimialan ulkopuolelta. Asiakaslähtöisiä pilvipalveluita kehittävien uusien ketterien softafirmojen tuntuu olevan paljon helpompaa omaksua perinteisen fyysisen maailman haasteet kuin päinvastoin.

Miksi sitten monet vakiintuneet yritykset reagoivat digitalisoitumiseen niin hitaasti? Miksi ne haluavat pitää kiinni vanhentuneista teknologioista, tuotteista ja palveluista, kun ympärillä digitalisoitumisen mahdollisuudet omaksuneet (usein uudet) toimijat hurmaavat asiakkaat uusilla innovaatioillaan?

OHESSA 10 SYYTÄ:

1) Ylimielinen asenne

Startuppeja ei pidetä potentiaalisena uhkana, koska ne eivät ole vielä saaneet aikaan mitään konkreettisia tuloksia yrityksen toimialalla. Kilpailijoina pidetään vaan samoilla pelisäännöillä ja mittareilla toimivia yrityksiä.

2) Ennustaminen peräpeiliin katsomalla

Uudet uhkat eivät löydy kuukausia vanhoja asioita kertovista perinteisistä talouden raporteista, eikä niitä noteerata vakiintuneiden tutkimusfirmojen kilpailijaraporteissa. Ainoa tapa löytää potentiaalit uhat on tiivis ja jatkuva asiakasdialogi sekä siihen linkittyvä syvä teknologisten mahdollisuuksien tunteminen.

Kun perinteisissä mittareissa alkaa näkyä startup -kilpailijan vaikutus, niin silloin on liian myöhäistä reagoida.

3) Menneeseen nojaava kompromissikulttuuri

Johtoryhmät hakevat menneeseen nojaavaa konsensusta ja kompromisseja sekä yrittävät neutralisoida uusia ideoita suuremmalla innolla, kuin mitä ovat valmiina pienimpäänkään muutokseen.

4) Liian hidas päätöksenteko

Kiihtyvä teknologinen kehitys, yhä isommat määrät informaatiota ja muuttuvan toimintaympäristön mukanaan tuomat lisääntyneet riskit ovat entisestään hidastaneet johtoryhmien kykyä tehdä päätöksiä.

5) Itsetyytyväisyys olemassa oleviin liiketoimintamalleihin

Monet yritykset eivät osaa kuvitella uutta todellisuutta, jossa vanhat liiketoimintamallit eivät enää ole kilpailukykyisiä, joten ne eivät edes tunnista tarvetta muuttua. Mutta uudet liiketoimintamallit eivät välitä historiasta tai perinteistä.

6) Nykyisen liiketoiminnan kannibalisoimisen pelko

Vaatii todella vaikeita päätöksiä ja kovaa johtamista lähteä kannibalisoimaan liiketoimintaa, jolla on rakennettu yrityksen tähänastinen menestys. Mutta jos sitä ei tee itse, niin tulee joku muu ja tekee sen.

7) Kannattavuuden romahtamisen pelko

Monilla uusilla digitaalisuuteen perustuvilla liiketoimintamalleilla on pienemmät marginaalit kuin perinteisissä bisneksissä. Lisäksi digibisneksessä investoinnit pitää tehdä paljon etupainotteisemmin ja aggressiivisemmin kuin perinteisessä suunnitelmataloudessa. Tämä asettaa taloudellisten riskien ottamiselle aivan erilaisia haasteita, kuin mihin perinteiset kvartaalikapitalismissa eläneet yritykset ovat tottuneet.

8) Perinteinen siilo-organisaatio ei skaalaudu asiakaskokemuksen johtamiseen

Perinteisiä organisaatioita johdetaan tiukoilla toimenkuvilla ja siiloissa, joissa päätöksenteko on hierarkista ja joissa jokainen vastaa vain omasta tontistaan. Digitaalinen asiakas sen sijaan näkee yrityksen yhtenä kokonaisuutena poikki koko organisaation välittämättä siitä, kuka ja missä tekee mitäkin, kunhan asiat hoituvat. Uusia digitaalisia liiketoimintamalleja ei pysty istuttamaan vanhoihin organisaatio- ja johtamismalleihin.

9) Jos ideoita ei keksi itse, niin niitä pitäisi ostaa

Toisin kuin Yhdysvalloissa ja Kiinassa, Pohjoismaissa ei yksikään startup ole tehnyt exittiä niin, että suuri pohjoismainen yritys olisi ostanut sen. Google & kumppanit ostavat päivittäin kymmeniä uusia yrityksiä. Jos ideoita ei keksi itse, niin silloin niitä pitää ostaa.

10) Teknologiauskovaisuus

Yrityksien johdossa on edelleen hyvin syvällä usko siitä, että transformaatioprosessi on teknologiaratkaisuja ja järjestelmähankintoja. Todellisuudessa se on muutosjohtamisprojekti, jossa suurimmassa roolissa on yrityskulttuurin muutos.

]]>
3 http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233912-miksi-suomi-ei-digitalisoidu#comments Digitalisaatio Johtaminen Muutos Tue, 21 Mar 2017 16:25:04 +0000 Tuomo Luoma http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233912-miksi-suomi-ei-digitalisoidu
Älä tule paha tunneli, tule hyvä silta http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233467-ala-tule-paha-tunneli-tule-hyva-silta <p>Kirjoitin reilu viikko sitten US:n blogin &rdquo;Puolen miljardin polkupyöräsilta&rdquo;. Sain erittäin paljon kannatusta, kiitos! Sain myös niskaani punavihreää vihaa: syytettiin milloin mistäkin, pääosin faktojen vääristelystä.</p><p>Minkä faktojen, eikö Kruunuvuorensilta jos mikä, ole nimenomaan mielikuva- eikä faktahanke, joka perustuu yhteen tiettyyn maailmankatsomukseen liittyvään visioon tulevaisuudesta?</p><p>Onko 3 000 polkupyöräilijää vuorokaudessa ympäri vuoden realistinen ennuste? Eikö hankkeessa ole otettu lainkaan huomioon teknologian kehitystä: kohta kuskittomat autot kulkevat uusiutuvalla energialla ja tekoälyn ohjaamina optimoidusti. Jos hälytysajoneuvot saavat kulkea sillalla, miksi ei voida katsoa tulevaisuuteen ja luoda kaistat uuden sukupolven autoille?</p><p>Ja eivätkö kaupunginvaltuustossa esitetyt kärkipoliitikkojen argumentit &rdquo;pitää saada merellisen Helsingin symboli ja nähtävyys&rdquo; tai &rdquo;pitää saada hyvä vaikutus kaupungin skylineen&rdquo; ole aika kaukana minkään valtakunnan tolkusta aikana, jolloin kaupungin palveluiden ja hyvinvoinnin rahoitus on muutenkin tiukassa?</p><p>Vai onko nyt oikea aika rakentaa yli 140 metrin (Helsingin olympiastadionin torni 72 metriä) korkeuteen ulottuva koko Helsingin yli silhuettia hallitseva symboli? Raippaluodon sillan, joka on melkein saman mittainen, rakentaminen maksoi 20 vuotta sitten 25 miljoonaa euroa. Mutta toki se onkin vain 82 metriä korkea ja hieman kapeampi. Muistutuksena, että vihreiden pormestariehdokas Anni Sinnemäki aikoinaan vastusti 113 metristä Jätkäsaareen tulevaa hotellia. Jätkäsaareen tuli lopulta vain 78 metriä korkea hotellirakennus.</p><p>Mutta onneksi Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari on tolkun ihminen ja kirjoitti 28.2.2013 kaupunkitunnelista:</p><p><em>&rdquo;Autojen siirtäminen maan alle on hyvä ajatus, jota vihreät kannattavat. Parhaassa tapauksessa keskustatunnelin rakentaminen voisi osaltaan sujuvoittaa liikennettä ja helpottaa kävelykeskustan toteutumista.&rdquo;</em></p><p>Eli kaupunkitunneli on hyvä asia. Niin minustakin, ja aivan samoilla perusteilla.</p><p>Emma jatkaa: <em>&rdquo;Mutta kultainen nousukausi on ohi ja politiikkaa tehdään niukkuuden vallitessa. Investointeja on nyt tarkasteltava entistä kriittisemmin. Ja kun verorahojen käyttöä laitetaan tärkeysjärjestykseen, ei autoilua lisäävät järjettömän kalliit autotunnelit ole järkevän saati kestävän kaupunginsuunnittelun prioriteetti.&rdquo;</em></p><p>Taas olen Emman kanssa täysin samaa mieltä. Investointeja on todellakin tarkasteltava kriittisesti ja pelkästään veroveroilla autotunnelia ei kannata tehdä.</p><p>Mutta keskustatunnelista tehtyjen alustavien laskelmien mukaan tunneli voitaisiin rahoittaa jopa kokonaisuudessaan käyttömaksuilla. Toisin kuin puolen miljardin polkupyöräsilta, jonka maksaisi kokonaisuudessaan veronmaksajat.</p><p><em>Eli tämän faktan valossa Emma Karin äskeiseen puheenvuoroon viitaten vihreät toivottavat keskustatunnelin ilolla tervetulleeksi Helsinkiin!</em></p><p>Keskustatunnelia arvioidaan käyttävän 50 000 autoa päivässä. Se on aika paljon 3 000 polkupyörään päivässä verrattuna (lue 30-300 talvella). Varsinkin kun toisen maksaa käyttäjät, toisen veronmaksajat. Keskustatunneli vie saasteettomuuden uudelle paremmalle tasolle ja parantaa merkittävästi sekä viihtyvyyttä että liikenneturvallisuutta. Puhumattakaan kansantaloudellisesta merkityksestä.</p><p>Autoilussakin on siirrytty 2020-luvulle. Se ei ole enää mikään status- tai elintasoarvo, ei edes vanhemmille ihmisille. Monien vaan on pakko käyttää autoa hoitaakseen harvaan asutussa Suomessa töitään ja velvollisuuksiaan. Ja heistä monet ovat Suomen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä veronmaksajia. Niin kuin on tärkeää muistaa myös vanhenevien tai huonon liikuntakyvyn ihmisten heille kuuluvat palvelut, joissa auton käyttö on isossa roolissa.</p><p>Emma Karin argumentoinnin linjaa lainatakseni, keskustatunnelin rakentaminen ei ole pois homekoulujen korjauksesta tai uusien asuntojen rakentamisesta. Mutta onko puolen miljardin polkupyöräsilta, joka rahoitetaan kokonaisuudessaan verovaroin? Eikö se ole pois juuri homekoulujen korjauksesta, asuntojen rakentamisesta ja varattomien tukemisesta?</p><p>Vihreiden johdonmukaisuus ampuu monissa hankkeissa itseään jalkaan. Vastustetaan yksityisellä rahalla toteutettavia pilvenpiirtäjiä, koska ne ovat liian korkeita, mutta veronmaksajien varoilla voidaan toteuttaa siltakolosseja. Materialismin vastustus rajoittuu lähinnä siihen, että onko kyseessä julkinen vai yksityinen raha. Puhutaan kauniisti luontoystävällisistä teknologioista, kuten sähköautoista, mutta nämä puheet ovat jääneet ontoiksi, kun ollaan keskusteltu keskustatunnelista ja Kruunuvuorensillasta.</p><p>Keskustatunneli poistaisi tarpeettomia pullonkauloja ruuhkien suhteen ja edistäisi kävelykeskustan toteutumista, eli luotaisiin suuria kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jossa tarkasteltaisiin kokonaiskuvaa sekä otettaisiin kaikkien ihmisryhmien toiveet huomioon, eikä jäätäisi kapeakatseisen aatteen vangiksi. Se toisi myös merkittävän parannuksen tällä hetkellä samalla tasolla autoilijoiden kanssa liikkuvien jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuuteen.</p><p>Helsingin kaupunkisuunnittelu tuntuu olevan aikamoista hiekkalaatikkoleikkiä, jossa ideologia ja tunteet ohjaavat päätöksiä faktojen ja kaupunkilaisjärjen sijasta: <em>älä tule paha tunneli, tule hyvä silta.</em></p> Kirjoitin reilu viikko sitten US:n blogin ”Puolen miljardin polkupyöräsilta”. Sain erittäin paljon kannatusta, kiitos! Sain myös niskaani punavihreää vihaa: syytettiin milloin mistäkin, pääosin faktojen vääristelystä.

Minkä faktojen, eikö Kruunuvuorensilta jos mikä, ole nimenomaan mielikuva- eikä faktahanke, joka perustuu yhteen tiettyyn maailmankatsomukseen liittyvään visioon tulevaisuudesta?

Onko 3 000 polkupyöräilijää vuorokaudessa ympäri vuoden realistinen ennuste? Eikö hankkeessa ole otettu lainkaan huomioon teknologian kehitystä: kohta kuskittomat autot kulkevat uusiutuvalla energialla ja tekoälyn ohjaamina optimoidusti. Jos hälytysajoneuvot saavat kulkea sillalla, miksi ei voida katsoa tulevaisuuteen ja luoda kaistat uuden sukupolven autoille?

Ja eivätkö kaupunginvaltuustossa esitetyt kärkipoliitikkojen argumentit ”pitää saada merellisen Helsingin symboli ja nähtävyys” tai ”pitää saada hyvä vaikutus kaupungin skylineen” ole aika kaukana minkään valtakunnan tolkusta aikana, jolloin kaupungin palveluiden ja hyvinvoinnin rahoitus on muutenkin tiukassa?

Vai onko nyt oikea aika rakentaa yli 140 metrin (Helsingin olympiastadionin torni 72 metriä) korkeuteen ulottuva koko Helsingin yli silhuettia hallitseva symboli? Raippaluodon sillan, joka on melkein saman mittainen, rakentaminen maksoi 20 vuotta sitten 25 miljoonaa euroa. Mutta toki se onkin vain 82 metriä korkea ja hieman kapeampi. Muistutuksena, että vihreiden pormestariehdokas Anni Sinnemäki aikoinaan vastusti 113 metristä Jätkäsaareen tulevaa hotellia. Jätkäsaareen tuli lopulta vain 78 metriä korkea hotellirakennus.

Mutta onneksi Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari on tolkun ihminen ja kirjoitti 28.2.2013 kaupunkitunnelista:

”Autojen siirtäminen maan alle on hyvä ajatus, jota vihreät kannattavat. Parhaassa tapauksessa keskustatunnelin rakentaminen voisi osaltaan sujuvoittaa liikennettä ja helpottaa kävelykeskustan toteutumista.”

Eli kaupunkitunneli on hyvä asia. Niin minustakin, ja aivan samoilla perusteilla.

Emma jatkaa: ”Mutta kultainen nousukausi on ohi ja politiikkaa tehdään niukkuuden vallitessa. Investointeja on nyt tarkasteltava entistä kriittisemmin. Ja kun verorahojen käyttöä laitetaan tärkeysjärjestykseen, ei autoilua lisäävät järjettömän kalliit autotunnelit ole järkevän saati kestävän kaupunginsuunnittelun prioriteetti.”

Taas olen Emman kanssa täysin samaa mieltä. Investointeja on todellakin tarkasteltava kriittisesti ja pelkästään veroveroilla autotunnelia ei kannata tehdä.

Mutta keskustatunnelista tehtyjen alustavien laskelmien mukaan tunneli voitaisiin rahoittaa jopa kokonaisuudessaan käyttömaksuilla. Toisin kuin puolen miljardin polkupyöräsilta, jonka maksaisi kokonaisuudessaan veronmaksajat.

Eli tämän faktan valossa Emma Karin äskeiseen puheenvuoroon viitaten vihreät toivottavat keskustatunnelin ilolla tervetulleeksi Helsinkiin!

Keskustatunnelia arvioidaan käyttävän 50 000 autoa päivässä. Se on aika paljon 3 000 polkupyörään päivässä verrattuna (lue 30-300 talvella). Varsinkin kun toisen maksaa käyttäjät, toisen veronmaksajat. Keskustatunneli vie saasteettomuuden uudelle paremmalle tasolle ja parantaa merkittävästi sekä viihtyvyyttä että liikenneturvallisuutta. Puhumattakaan kansantaloudellisesta merkityksestä.

Autoilussakin on siirrytty 2020-luvulle. Se ei ole enää mikään status- tai elintasoarvo, ei edes vanhemmille ihmisille. Monien vaan on pakko käyttää autoa hoitaakseen harvaan asutussa Suomessa töitään ja velvollisuuksiaan. Ja heistä monet ovat Suomen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä veronmaksajia. Niin kuin on tärkeää muistaa myös vanhenevien tai huonon liikuntakyvyn ihmisten heille kuuluvat palvelut, joissa auton käyttö on isossa roolissa.

Emma Karin argumentoinnin linjaa lainatakseni, keskustatunnelin rakentaminen ei ole pois homekoulujen korjauksesta tai uusien asuntojen rakentamisesta. Mutta onko puolen miljardin polkupyöräsilta, joka rahoitetaan kokonaisuudessaan verovaroin? Eikö se ole pois juuri homekoulujen korjauksesta, asuntojen rakentamisesta ja varattomien tukemisesta?

Vihreiden johdonmukaisuus ampuu monissa hankkeissa itseään jalkaan. Vastustetaan yksityisellä rahalla toteutettavia pilvenpiirtäjiä, koska ne ovat liian korkeita, mutta veronmaksajien varoilla voidaan toteuttaa siltakolosseja. Materialismin vastustus rajoittuu lähinnä siihen, että onko kyseessä julkinen vai yksityinen raha. Puhutaan kauniisti luontoystävällisistä teknologioista, kuten sähköautoista, mutta nämä puheet ovat jääneet ontoiksi, kun ollaan keskusteltu keskustatunnelista ja Kruunuvuorensillasta.

Keskustatunneli poistaisi tarpeettomia pullonkauloja ruuhkien suhteen ja edistäisi kävelykeskustan toteutumista, eli luotaisiin suuria kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jossa tarkasteltaisiin kokonaiskuvaa sekä otettaisiin kaikkien ihmisryhmien toiveet huomioon, eikä jäätäisi kapeakatseisen aatteen vangiksi. Se toisi myös merkittävän parannuksen tällä hetkellä samalla tasolla autoilijoiden kanssa liikkuvien jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuuteen.

Helsingin kaupunkisuunnittelu tuntuu olevan aikamoista hiekkalaatikkoleikkiä, jossa ideologia ja tunteet ohjaavat päätöksiä faktojen ja kaupunkilaisjärjen sijasta: älä tule paha tunneli, tule hyvä silta.

]]>
9 http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233467-ala-tule-paha-tunneli-tule-hyva-silta#comments Kotimaa #kaupunkilaisjärki #keskustatunneli #kruuvuorensilta #politiikka #talous Kruunuvuoren silta Polkupyöräily Wed, 15 Mar 2017 08:04:44 +0000 Tuomo Luoma http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233467-ala-tule-paha-tunneli-tule-hyva-silta
Puolen miljardin polkupyöräsilta http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232625-puolen-miljardin-polkupyorasilta <p>Siinä se seisoo ylväästi havainnekuvassa, puolen miljardin polkupyöräsilta. Sää on kaunis ja silta komea, siitä ei meinaa edes todellista Helsinkiä tunnistaa. Sillalla saa nimensä historiaan. Se tulee toteutuessaan olemaan vihervasemmiston poliittisen vallan monumentti.</p><p>Perinteisessä sotastrategiassa pitää aina olla jokin voittamisen merkitys: pahan vihollisen voittaminen tai valtavan hieno visio paremmasta maailmasta. Punavihreä liike on käyttänyt taitavasti tätä vanhaa sodankäynnin oppia - niin rauhan ihmisiä kuin ovatkin. Mutta he käyvät täyttä sotaa. Vastapuoli vaan ei sitä noteeraa.&nbsp;</p><p>Heille paha vihollinen on omillaan toimeentuleva autoilija. Visio paremmasta on 70-lukulaiseen sosialismin aatteeseen tukeutuva yhteiskunta, jossa kaikki toimii teoriassa hyvin. Jossa teoriassa pyöräillään -15 C pakkasessa 15 m/s sivutuulessa onnellisena töihin Helsingin keskustaan.</p><p>Keskustaan, josta kävelykeskustan aiheuttamien liikenteen logistiikkaongelmien vuoksi on kadonnut loputkin työpaikat ja merkittävä osa palveluluista. Mutta toki sinne fillarilla poljettuaan on runsaasti tilaa vaeltaa tyhjillä kävelykaduilla.</p><p>Missä ihmiset sitten ovat? No tietenkin paikallisissa ABC-keskuksissa. Lauttasaarelaiset Lauttasaaren ABC:ssä, Haagalaiset Haagan ABC:ssä jne. Siihenhän suomalainen &rdquo;markkinatalous&rdquo; on pyrkinyt ja sitä on kaavoitettu viimeiset 20 vuotta.</p><p>Kaiken tulevaisuuden suunnittelun realismin pohjalla on sekin tosiasia, että viime vuosikymmeninä Suomesta on tullut Sellojen, Jumbojen, Prismojen ja Sittareiden maailma. Maailma, jossa kivajalkakaupat ja pienyrittäjät tapettiin ja itse ostoksensa maksavilla lapsiperheillä ei ole käytännössä muuta mahdollisuutta, kuin hakea viikon tarpeet peltomarketeista.</p><p>Mutta punavihervision mukaan uudet perheet haluavat asioida kaupungin ytimessä ratikka/polkupyöräyhteyden äärellä, alueella jossa tapahtuneen kehityksen jälkeen ainoa palvelu on norjalaisten omistama R-kioski, koska minkään muun yrityksen ei sillä alueella ole enää kannattavaa toimia. &nbsp;</p><p>Ei siinä mitään, rakennetaan heille se puolen miljardin silta, jota pitkin ei pääse muualle kuin niemen kärkeen.</p><p>Vai kuka luulee, että kruunuvuorelainen perheenisä polkee poika tarakalla varustekasseineen harkkoihin&hellip; tai siis mihin harkkoihin, eihän siellä keskustassa mitään halleja ole. Ja takaisin tullessaan tuo kaupasta neljä kassia ostoksia fillarin sarvissa iloisesti roikkuen ja poika lätkäkasseineen tarakalla vinkuen&hellip; tai siis mistä, ei siellä keskustassa mitään marketteja ole.</p><p>Mutta vakavasti ottaen, kyse on todellakin puolen miljardin hankkeesta. Tampereella tehtiin juuri kaksi kertaa pidempi tunneli puolella hinnalla Kruunuvuorensillan budjetista.</p><p>Kruunusillat -hankkeesta kerrotaan ylpeästi, että siitä tulisi yksi maailman pisimmistä pelkkään joukkoliikenteeseen suunniteltu silta. Eihän kukaan helsinkiläinen veronmaksaja voi hyväksyä tällaisia ideologisia hankkeita kuulematta tolkkupäisiä perusteluja siitä, mihin tarkoitukseen ja yleiseen hyötyyn hänen rahojaan oikeasti käytetään?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Siinä se seisoo ylväästi havainnekuvassa, puolen miljardin polkupyöräsilta. Sää on kaunis ja silta komea, siitä ei meinaa edes todellista Helsinkiä tunnistaa. Sillalla saa nimensä historiaan. Se tulee toteutuessaan olemaan vihervasemmiston poliittisen vallan monumentti.

Perinteisessä sotastrategiassa pitää aina olla jokin voittamisen merkitys: pahan vihollisen voittaminen tai valtavan hieno visio paremmasta maailmasta. Punavihreä liike on käyttänyt taitavasti tätä vanhaa sodankäynnin oppia - niin rauhan ihmisiä kuin ovatkin. Mutta he käyvät täyttä sotaa. Vastapuoli vaan ei sitä noteeraa. 

Heille paha vihollinen on omillaan toimeentuleva autoilija. Visio paremmasta on 70-lukulaiseen sosialismin aatteeseen tukeutuva yhteiskunta, jossa kaikki toimii teoriassa hyvin. Jossa teoriassa pyöräillään -15 C pakkasessa 15 m/s sivutuulessa onnellisena töihin Helsingin keskustaan.

Keskustaan, josta kävelykeskustan aiheuttamien liikenteen logistiikkaongelmien vuoksi on kadonnut loputkin työpaikat ja merkittävä osa palveluluista. Mutta toki sinne fillarilla poljettuaan on runsaasti tilaa vaeltaa tyhjillä kävelykaduilla.

Missä ihmiset sitten ovat? No tietenkin paikallisissa ABC-keskuksissa. Lauttasaarelaiset Lauttasaaren ABC:ssä, Haagalaiset Haagan ABC:ssä jne. Siihenhän suomalainen ”markkinatalous” on pyrkinyt ja sitä on kaavoitettu viimeiset 20 vuotta.

Kaiken tulevaisuuden suunnittelun realismin pohjalla on sekin tosiasia, että viime vuosikymmeninä Suomesta on tullut Sellojen, Jumbojen, Prismojen ja Sittareiden maailma. Maailma, jossa kivajalkakaupat ja pienyrittäjät tapettiin ja itse ostoksensa maksavilla lapsiperheillä ei ole käytännössä muuta mahdollisuutta, kuin hakea viikon tarpeet peltomarketeista.

Mutta punavihervision mukaan uudet perheet haluavat asioida kaupungin ytimessä ratikka/polkupyöräyhteyden äärellä, alueella jossa tapahtuneen kehityksen jälkeen ainoa palvelu on norjalaisten omistama R-kioski, koska minkään muun yrityksen ei sillä alueella ole enää kannattavaa toimia.  

Ei siinä mitään, rakennetaan heille se puolen miljardin silta, jota pitkin ei pääse muualle kuin niemen kärkeen.

Vai kuka luulee, että kruunuvuorelainen perheenisä polkee poika tarakalla varustekasseineen harkkoihin… tai siis mihin harkkoihin, eihän siellä keskustassa mitään halleja ole. Ja takaisin tullessaan tuo kaupasta neljä kassia ostoksia fillarin sarvissa iloisesti roikkuen ja poika lätkäkasseineen tarakalla vinkuen… tai siis mistä, ei siellä keskustassa mitään marketteja ole.

Mutta vakavasti ottaen, kyse on todellakin puolen miljardin hankkeesta. Tampereella tehtiin juuri kaksi kertaa pidempi tunneli puolella hinnalla Kruunuvuorensillan budjetista.

Kruunusillat -hankkeesta kerrotaan ylpeästi, että siitä tulisi yksi maailman pisimmistä pelkkään joukkoliikenteeseen suunniteltu silta. Eihän kukaan helsinkiläinen veronmaksaja voi hyväksyä tällaisia ideologisia hankkeita kuulematta tolkkupäisiä perusteluja siitä, mihin tarkoitukseen ja yleiseen hyötyyn hänen rahojaan oikeasti käytetään?

]]>
33 http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232625-puolen-miljardin-polkupyorasilta#comments Arkijärki Kohtuullisuus Tolkku Sat, 04 Mar 2017 04:00:24 +0000 Tuomo Luoma http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232625-puolen-miljardin-polkupyorasilta
Talouden ihmeparantuminen http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231299-ihmeparantuminen <p>Joillekin uskonlahkoille tunnusomaisia piirteitä ovat olleet ihmeparantuminen ja kielilläpuhumisen karismaattinen lahja. Jotkut siihen ovat aina uskoneet, mutta suurimmalle osalle ihmisiä se on ollut huuhaata.</p><p>Nyt uskonnon omainen uskominen on tullut politiikkaan. Uskotaan asioihin, joilla ei ole mitään tekemistä järjen tai faktojen kanssa. Mutta on paljon kivampaa uskoa huuhaata, kuin katsoa totuutta silmiin.</p><p>Vuosi sitten, kun meillä meni huonosti ja luottamusbarometrit olivat matalalla, meidän kustannuskilpailukykymme oli huono, rakenneuudistukset olivat tekemättä ja julkinen velka kasvoi.</p><p>Nyt, kun pääministerin mukaan käänne tapahtunut ja työllisyyskehitys on vahvaa, meidän kustannuskilpailukykymme on yhtä huono, rakenneuudistukset tekemättä ja julkinen velan kasvu ei ole laantunut yhtään.</p><p>Viime viikolla näimme suuren kielillä puhumisen taidonnäytteen ja vertaansa vailla olevan ihmeparantumisen. Lukuisien rakennemuutoksien runtelema Suomi tervehtyi ilman mitään merkittäviä muutoksia. Saimme todistaa talouspolitiikan homeopaattisen ihmeen.</p><p>Todellisuudessa käännettä parempaan ei kannatta hehkuttaa ilman viennin elpymisen tuomaa kasvua. Se, että yhä kasvavalla julkisella velalla rahoitettavilla tulonsiirroilla elävä kansa kuluttaa populistipoliitikoiden kannustamana rohkeammin ja ottaa entistä enemmän velkaa, on pikemminkin viimeinen naula arkkuun kuin minkään valtakunnan elpymistä.</p><p>Fakta sen sijaan on se, että vienti on edelleen 20% pienempi ja talous kasvaa viisi kertaa hitaammin kuin 10 vuotta sitten ja mitään muutosta kituliaalle kasvulle ei ole näkyvissä.</p><p>Toinen fakta on se, että tilanne ei korjaannu kiky-sopimuksen 24 tunnin vuosityöajan pidentämisellä tai julkisen puolen 30% lomarahan leikkaamisella. Nuo asiat juuri ovat homeopaattista talouspolitiikkaa, jonka vaikutus kokonaistalouteen on sama kuin olisi hallituksen kuukauden paastolla ennen puoliväliriihtä.</p><p>Kolmas fakta on se, että julkiset menot on edelleen mitoitettu tuolle kymmenen vuoden takaiselle vahvan talouden ja jatkuvan voimakkaan kasvun ajalle. Tai oikeammin senkin jälkeen valtion menot ovat kasvaneet 11 miljardia. Samaan aikaan yhä harvemman nettoveronmaksajan kontolla olevat tulot ovat kasvaneet vain 5 miljardia, vaikka veroja on korotettu reippaasti.</p><p>Näiden realiteettien perusteella jokaiselle pitäisi olla päivänselvää, että todellista talouden käännettä ei saa aikaiseksi muuten kuin merkittävillä rakennemuutoksilla. Ja mitä pidempään asiassa vitkutellaan, sitä rajumpia tarvittavat toimenpiteet tulevat olemaan.</p><p>Nyt juuri on toki turha odottaa mitään tarvittavia toimenpiteitä, vaalien alusaika on mitä riemukkainta poliittisen homeopatian ja kielilläpuhumisen aikaa. Lausahduksilla &rdquo;talouden syöksykierre on nyt taitettu&rdquo;, &rdquo;olemme kääntyneet kasvu-uralle&rdquo; tai &rdquo;lisäleikkauksia ei tarvita&rdquo; saa kuntavaaleissa ääniä että ropisee. Valitettavasti ne vaan eivät pidä paikkaansa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Joillekin uskonlahkoille tunnusomaisia piirteitä ovat olleet ihmeparantuminen ja kielilläpuhumisen karismaattinen lahja. Jotkut siihen ovat aina uskoneet, mutta suurimmalle osalle ihmisiä se on ollut huuhaata.

Nyt uskonnon omainen uskominen on tullut politiikkaan. Uskotaan asioihin, joilla ei ole mitään tekemistä järjen tai faktojen kanssa. Mutta on paljon kivampaa uskoa huuhaata, kuin katsoa totuutta silmiin.

Vuosi sitten, kun meillä meni huonosti ja luottamusbarometrit olivat matalalla, meidän kustannuskilpailukykymme oli huono, rakenneuudistukset olivat tekemättä ja julkinen velka kasvoi.

Nyt, kun pääministerin mukaan käänne tapahtunut ja työllisyyskehitys on vahvaa, meidän kustannuskilpailukykymme on yhtä huono, rakenneuudistukset tekemättä ja julkinen velan kasvu ei ole laantunut yhtään.

Viime viikolla näimme suuren kielillä puhumisen taidonnäytteen ja vertaansa vailla olevan ihmeparantumisen. Lukuisien rakennemuutoksien runtelema Suomi tervehtyi ilman mitään merkittäviä muutoksia. Saimme todistaa talouspolitiikan homeopaattisen ihmeen.

Todellisuudessa käännettä parempaan ei kannatta hehkuttaa ilman viennin elpymisen tuomaa kasvua. Se, että yhä kasvavalla julkisella velalla rahoitettavilla tulonsiirroilla elävä kansa kuluttaa populistipoliitikoiden kannustamana rohkeammin ja ottaa entistä enemmän velkaa, on pikemminkin viimeinen naula arkkuun kuin minkään valtakunnan elpymistä.

Fakta sen sijaan on se, että vienti on edelleen 20% pienempi ja talous kasvaa viisi kertaa hitaammin kuin 10 vuotta sitten ja mitään muutosta kituliaalle kasvulle ei ole näkyvissä.

Toinen fakta on se, että tilanne ei korjaannu kiky-sopimuksen 24 tunnin vuosityöajan pidentämisellä tai julkisen puolen 30% lomarahan leikkaamisella. Nuo asiat juuri ovat homeopaattista talouspolitiikkaa, jonka vaikutus kokonaistalouteen on sama kuin olisi hallituksen kuukauden paastolla ennen puoliväliriihtä.

Kolmas fakta on se, että julkiset menot on edelleen mitoitettu tuolle kymmenen vuoden takaiselle vahvan talouden ja jatkuvan voimakkaan kasvun ajalle. Tai oikeammin senkin jälkeen valtion menot ovat kasvaneet 11 miljardia. Samaan aikaan yhä harvemman nettoveronmaksajan kontolla olevat tulot ovat kasvaneet vain 5 miljardia, vaikka veroja on korotettu reippaasti.

Näiden realiteettien perusteella jokaiselle pitäisi olla päivänselvää, että todellista talouden käännettä ei saa aikaiseksi muuten kuin merkittävillä rakennemuutoksilla. Ja mitä pidempään asiassa vitkutellaan, sitä rajumpia tarvittavat toimenpiteet tulevat olemaan.

Nyt juuri on toki turha odottaa mitään tarvittavia toimenpiteitä, vaalien alusaika on mitä riemukkainta poliittisen homeopatian ja kielilläpuhumisen aikaa. Lausahduksilla ”talouden syöksykierre on nyt taitettu”, ”olemme kääntyneet kasvu-uralle” tai ”lisäleikkauksia ei tarvita” saa kuntavaaleissa ääniä että ropisee. Valitettavasti ne vaan eivät pidä paikkaansa.

]]>
52 http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231299-ihmeparantuminen#comments Kotimaa Huijaus Politiikka Talous Yritys Sat, 11 Feb 2017 10:52:00 +0000 Tuomo Luoma http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231299-ihmeparantuminen
Ylitarkastaja vai ylimahdollistaja? http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229424-ylitarkastaja-vai-ylimahdollistaja <p>Byrokratiasta on turha syyttää virkamiehiä, se on poliittisen pelin tulosta. Pelin, jonka tavoitteena ei ole kansan, vaan oma paras: miten pysyä vallassa ottamatta vastuuta.</p><p>Harva yritys on niin huonosti johdettu kuin monet julkisen puolen organisaatiot. Vai luuletteko, että kansainvälisesti toimivassa pörssiyrityksessä olisi mahdollista tehdä länsimetrot? Ilman seuraamuksia.</p><p>Siitä huolimatta juuri julkinen puoli, ja tuolla osaamisella, säätää ja valvoo meitä. Tarkastaa ja ylitarkastaa. Määrittelee, kuka on hyvä ja kuka on paha. Pelottelee ja rankaisee.</p><p>Mutta ei itse tee niin kuin opettaa. Päinvastoin, niin kuin on nähty, häntä heiluttaa koiraa monessa kohtaa yksityisille apajille.</p><p>Vihervasemmistolainen media on älynnyt tämän asetelman. Se on tehnyt tästä idealismin ja arkijärjen vastakkainasettulusta retoriikkageneraattorin, jolla pääsee joka päivä lööppeihin. Jos haluaa. Ja klikeillä elävä perinteisten lehtitalojen henkitoreissaan oleva media haluaa. Kärpäsistä tehdään härkäsiä.</p><p>Tämän kaiken positiivisuusmölön ja siitä väkisin väännetyn vaaliretoriikan keskellä olisi ihan hyvä välillä miettiä sitä, mikä saa meidät itse kunkin oikeasti positiiviseksi?&nbsp; Onko se nämä kaikki tarkastus-, viranomais-, ylinopeus-, rajoitus-, eivoitehdä-, eisaaolla-, ja sun muut kriteerit?</p><p>Vai onko se ympäristö ja yhteiskunta, jossa saa tehdä ja yrittää paljon vapaammin. Olla oma itsensä. Elää ja nauttia. Olla kritisoimatta ja elää omaa elämäänsä.</p><p>Silloin, kun sitä hyvinvointisuomea missä elämme rakennettiin, niin vapaa yrittäminen ja hieltä haiseva rento tyyppi olivat hyveitä. Sillä energialla tämä kaikki, mistä nyt nautimme, on rakennettu. Yrittämisellä ja yritteliäisyydellä, maailmassa jossa on vapaus yrittää ja saa palkinnon jos on virtaa.</p><p>Tämän päivän Suomessa tämä kaikki on kääntynyt päälaelleen: nyt ihannoidaan sääntöjen noudattamista ja veronmaksamisesta on tehty hyve. Ja näiden asioiden kyseenalaistamisesta on tullut suurinta junttiutta, mitä voi yhteiskunnassa kokea.</p><p>Kun katsoo naapureitaan, niin siellä on melkoinen määrä kaiken maailman valvojia ja ylitarkastajia. Ihmisiä, joiden tehtävä on valvoa meitä, valvoa että mitään ei tehdä toisin. Vaikka kaiken kehityksen polttoaineena on aina ollut toisin tekeminen.</p><p>Mitä jos tekisimme sellaisen radikaalin muutoksen, että kaikista ylitarkastajista tulisikin ylimahdollistajia.</p><p>Sen sijaan, että he etsivät epäkohtia mihin puuttua, he etsisivätkin mahdollisuuksia mihin tarttua?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Byrokratiasta on turha syyttää virkamiehiä, se on poliittisen pelin tulosta. Pelin, jonka tavoitteena ei ole kansan, vaan oma paras: miten pysyä vallassa ottamatta vastuuta.

Harva yritys on niin huonosti johdettu kuin monet julkisen puolen organisaatiot. Vai luuletteko, että kansainvälisesti toimivassa pörssiyrityksessä olisi mahdollista tehdä länsimetrot? Ilman seuraamuksia.

Siitä huolimatta juuri julkinen puoli, ja tuolla osaamisella, säätää ja valvoo meitä. Tarkastaa ja ylitarkastaa. Määrittelee, kuka on hyvä ja kuka on paha. Pelottelee ja rankaisee.

Mutta ei itse tee niin kuin opettaa. Päinvastoin, niin kuin on nähty, häntä heiluttaa koiraa monessa kohtaa yksityisille apajille.

Vihervasemmistolainen media on älynnyt tämän asetelman. Se on tehnyt tästä idealismin ja arkijärjen vastakkainasettulusta retoriikkageneraattorin, jolla pääsee joka päivä lööppeihin. Jos haluaa. Ja klikeillä elävä perinteisten lehtitalojen henkitoreissaan oleva media haluaa. Kärpäsistä tehdään härkäsiä.

Tämän kaiken positiivisuusmölön ja siitä väkisin väännetyn vaaliretoriikan keskellä olisi ihan hyvä välillä miettiä sitä, mikä saa meidät itse kunkin oikeasti positiiviseksi?  Onko se nämä kaikki tarkastus-, viranomais-, ylinopeus-, rajoitus-, eivoitehdä-, eisaaolla-, ja sun muut kriteerit?

Vai onko se ympäristö ja yhteiskunta, jossa saa tehdä ja yrittää paljon vapaammin. Olla oma itsensä. Elää ja nauttia. Olla kritisoimatta ja elää omaa elämäänsä.

Silloin, kun sitä hyvinvointisuomea missä elämme rakennettiin, niin vapaa yrittäminen ja hieltä haiseva rento tyyppi olivat hyveitä. Sillä energialla tämä kaikki, mistä nyt nautimme, on rakennettu. Yrittämisellä ja yritteliäisyydellä, maailmassa jossa on vapaus yrittää ja saa palkinnon jos on virtaa.

Tämän päivän Suomessa tämä kaikki on kääntynyt päälaelleen: nyt ihannoidaan sääntöjen noudattamista ja veronmaksamisesta on tehty hyve. Ja näiden asioiden kyseenalaistamisesta on tullut suurinta junttiutta, mitä voi yhteiskunnassa kokea.

Kun katsoo naapureitaan, niin siellä on melkoinen määrä kaiken maailman valvojia ja ylitarkastajia. Ihmisiä, joiden tehtävä on valvoa meitä, valvoa että mitään ei tehdä toisin. Vaikka kaiken kehityksen polttoaineena on aina ollut toisin tekeminen.

Mitä jos tekisimme sellaisen radikaalin muutoksen, että kaikista ylitarkastajista tulisikin ylimahdollistajia.

Sen sijaan, että he etsivät epäkohtia mihin puuttua, he etsisivätkin mahdollisuuksia mihin tarttua?

]]>
1 http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229424-ylitarkastaja-vai-ylimahdollistaja#comments Fri, 13 Jan 2017 11:16:32 +0000 Tuomo Luoma http://tuomoluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229424-ylitarkastaja-vai-ylimahdollistaja